“Näköalakiikarit, kakoliittilouhos, vaijerirata.”
Nämä sanat huusivat rytmikkäästi päässäni torstaina ja perjantaina, kun osallistuin Petri Sirviö johtamaan huutokuoroon. Paraatimatto joutomaalle -teoksen yhteydessä saatiin yli 4000 ehdotusta ja toivetta liittyen Kakolan alueen tulevaisuuteen – ne piti ehdottomasti kajauttaa eteenpäin kaikkien kuultavaksi. Niinpä kaupunkilaiset kutsuttiin kolmen päivän huutotyöpajaan, jonka pohjalta syntyi Kakolasta kajahtaa -teos. Assistentti hyppäsi työpajan rytmikkääseen imuun parinkymmenen turkulaisen ja yhden koiran sekä kahdeksan Huutajan sekaan. Kurkkaa kuvasarja ainutlaatuisesta teoksesta – ehkä kuulet kaiun “ei ainakaan verovirastoa tänne…”!
Huutokuorolaiset koossa ensimmäistä kertaa Kakolanmäellä torstaina 29.9.2011
Toiset harjoitukset aloitettiin huutamalla entisessä Lääninvankilassa
Vanha työntekijöiden huone tarjosi huimat kaiut huutoihin
Huutokuoron johtaja Petri Sirviö hahmotteli fläppitaululle teoksen rakenteen ja...
...näytti, millä iskulla syntyy "Kaikille yhteinen TILA"!
Sisällä suoritettujen kertausharjoitusten ja uusien kujeiden opiskelujen jälkeen oli aika siirtyä ulos
Rivieralle ei kuljettu lentäen vaan kierreportaita.
Esiintymisareena oli valtava, kuorolaiset kuin muurahaiset!
Kuinka monta henkilöä mahtuikaan tähän koppiin, josta teos alkoi?
Kuivuneiden heinien seassa käveltiin läpi koreografiaa
Urheilukenttä lienee ollut vuoden 2007 jälkeen jonkun salakäytössä
Torstaina 29.9.2011 kaupunkisuunnittelijat 11 Suomen suurimmasta kaupungista saivat makupalan huutoteoksesta
Perjantaina 30.9. kahdeksan Mieskuoro Huutajien jäsentä saapui Rivieralle: "Ei ainakaan verovirastoa tänne!"
Huutajien ja työpajalaisten kenraaliharjoitusta kuin myös esitystä taltioitiin videoin ja valokuvin
Esityksen alussa kuoro jakaantui koppiryhmään, Sikalanpoikiin sekä lampiryhmään. Tässä lampiryhmä hetkeä ennen kenraaliharjoitusta!
Kaikkihan siis alkoi Kakolanmäellä luikerrelleesta punaisesta matosta, vieraskirjojen toiveista - ja päätyi megafonien kautta ilmoille!
Itse teoksesta minulla ei ole kuvia, sillä olin keuhkot puhkuen ja pallea täristen huutamassa “Kaupunkiluontoa, upeea puistoa, Ravintola Kakola”. Esiintymiskokemuksena teos oli ainutlaatuinen: harvoin tila kaikuu näin komeasti, yleisö näyttää pieneltä legoukkoarmeijalta kaukana korkeuksissa ja yhdessä tsempataan tekstit muistiin vielä viime minuuteilla. Ja mukana ollut Pökö-koira haukahti kuin pisteeksi huutomerkin alle aplodien jälkeen!
Esityksen jälkeen huusimme vielä kuvaajalle: "Aikuisten puuhamaa! Ravintola Kakola!"
Ja lopuksi kaikuivat Ravintola Kakola -huudot maljoja nostettaessa!
Kakolasta kajahti - kiitos kaikille!
Kuvablogin Kakolasta kasasi taiteellinen assistentti Meiju Lampinen, jota alkoi todenteolla surettaa, jos huuto “Minusta louhoksen tilalle tulisi tehdä pysäköintitalo” saa enemmän ääniä kuin huuto “Lampi, ja puisto sen vieressä tulisi säilyttää”