Taideklinikan ennätysmies Hannu on valmistanut maaliskuun kuluessa lasisia naakkaperheitä omassa inspiroivassa pajassaan tulevaa teostaan varten. Taideklinikan tiimi ajoi tiistai-iltana Loimaalle auttaakseen naakkojen kevätmuuton ensiaskeleissa. Tiimin käsissä naakat kulkeutuivat Turku365-toimistolle odottamaan lehahtamistaan kaupunkilaisten iloksi ja ihmetykseksi. Kurkkaa kuvat ja varaa viikot 15 ja 16 naakkabongaukseen Turun keskusta-alueella!

Naakat odottelivat orsillaan Hannun pajassa

Naakoista (Corvus monedula) syntyi jo Loimaalla selkeitä perheitä

Naakka-mestari, jonka kekseliäisyys ei lopu: etualalla "hukkapaloista" tehtyjen amulettien kirjo

Taideklinikan tiimi naakkojen ja lahjaksi saatujen onnen amulettien kera valmiina nostamaan naakkoperheet autoon ja kohti Turkua

Naakat valmiina pyrähtämään Loimaalta Turkuun
Keväisin terveisin Taideklinikan assistentti Meiju Lampinen, joka kehottaa kaivamaan lintukiikarit kaapin pohjalta
Jee! Hannu!
hienot linnut
Olipa kyllä aarreaitta tuo työpaja.
On mielyttävää tehdä yhteistyötä kanssanne, nähdään keskiviikkona t. Hannu.
Hienoa Hannu! Ideoita on taas löytynyt
!
Naakka on hyvin sosiaalinen kulttuuriseutujen osamuuttajalintu. Olisiko mahdollista, kun naakat lokakuussa lähtevät Iämeren maihin mm. toiseen Euroopan kulttuuripääkaupungiin Tallinnaan, niin nämä tiffany-linnut laskeutuisivat myös sinne?
Eipä ole pitkä lentomatka
)
kyllä siivet kantaa sinne,ei kun menoksi….