Tässä taideklinikan tuottajan vuosi-inventaaria:
Herkullisin aamiainen:
Aamiainen jäi aikas monesti kokonaan väliin, tai koostui vähemmän herkuista ja enemmän pikapuurosta. Mutta emännöimäni aamutyhyn (365-tiimin kuukausittainen työhyvinvointipäivä) ohjelmaan kuului aamiaisen valmistaminen ja nauttiminen yhdessä. Supersankariaamupalaan kuului ainakin munakasta, jugua ja pähkinöitä, tuoreita hedelmiä ja mehua. Pöytä meiltä puuttui, mutta onneksi sankareiden polvet taipuivat lattiapiknikiin.
Menestyksen hetki:
Kun Fiskarsin navetan päädystä löydetty vihreä puhelinkoppi saapui kunnostettuna Turkuun ja laskettiin aamuhämärässä paikalleen keskelle Kauppatoria. Ensimmäinen taideklinikan tuotantoni tuli todeksi!
Tärkeä lahja:
Allit, nuo lausunnan lahjan saaneet opettajat, eivät taida liikkua minnekään ilman eväitä? Taideklinikoille he saapuivat energiaa antavien siementen, pähkinöiden ja ruisleipälahjojen kera ja teospäivänä työryhmä evästettiin salmiakilla. Myös Leena tuntui kiikuttavan piknikkoria aina mukanaan ja huolehti näin pitsitalkoolaisten kahvinsaannista.
Haave joka muuttui todeksi:
Wanha Turku tuli tutummaksi kuin koskaan ennen kymmenen täällä asutun vuoden aikana. Taagin kanssa muisteltiin ja piirrettiin raitiovaunureittejä ja Sunnuntaimaalareiden kanssa kaiveltiin arkistoista kuvia jo puretuista rakennuksista. Asuinpaikkakuntani tuntuu nyt historiallisemmalta ja enemmän omalta.
Arvaamattomin kesäretki:
Pallivahan pitsihunnulle matkaaminen metsän halki tuntui aina retkeilyltä. Arvaamaton käänne teostsekkien aikana koitti, kun teokseen ilmaantui päivittäin uusia pitsialusvaatteita liinojen joukkoon… Österholmin kummitusta ei syytetä tapahtuneesta.
Kokemusrikkain konsertti:
Koin vuoden aikana kymmeniä keikkoja ja konsertteja, mutta se mieleenpainuvin jäi ehkä kuitenkin välistä, kun en päässyt osallistumaan Huutokuoron Kakolasta kajahtaa –työpajaan. Valokuvista päätellen se olisi hyvinkin voinut olla se kokemusrikkain. 2011 -säätiön tukemat keikat Dynamossa toivat myös odotettuja artisteja Turkuun, mutta parhaiten muistoihin jäivät taideklinikan Ylistyslaulukuoron vierailut työpaikoilla, laulut, itkut ja yllätykset.
Uusi ystävä:
Osaan 365-tiimistä tutustuin jo 2010 puolella, mutta voisin hyvin mainita mahtavat työharjoittelijamme tässä kohdassa. Nimeän kuitenkin uudeksi ystäväksi Marjukan, säätiön vapaaehtoistyöntekijän, joka osallistui kaikkiin tietämiini talkoisiin, joita hankkeet järjestivät. Tämä ahkera avustaja leimasi kätensä mustaksi jo tammikuun runopyyhetalkoissa, toi oman pikkutyynyn polviensa alle, kun ompelimme pitsimattoja yhteen koulun liikuntasalin lattialla ja varmisti työrauhan Sunnuntaimaalareille jokirannassa, muun muassa. Avustaja vailla vertaa!
Tapahtuma joka voimautti:
Koska kesäisiä installaatioitamme Pallivahaan, Kakolaan ja Vartiovuorenmäelle edelsi suuri määrä raskaitakin työtunteja, oli voimauttavaa nähdä, miten ihanasti teokset otettiin vastaan. Teimme huoltotsekkejä päivittäin, enkä ainakaan itse ollut koskaan yksin teosten äärellä. Kaikki ponnistukset teosten rakentamiseksi tuntuivat merkittäviltä ja tarpeellisilta, kun kuuli tai luki kävijöiden kommentteja ja näki miten ihastuneesti niitä ikuistettiin valokuva-albumeihin.
Keskustelu joka muutti näkökulmia:
Kaikki viikottaiset tapaamiset työryhmän kesken, eli viikkikset ja tuottikset. Toisilta sai ratkaisuja ongelmiin, joiden kanssa ei itse päässyt eteenpäin ja väärinymmärryksetkin korjaantuivat.
Innostava uusi paikka:
Turun historian lisäksi opin tuntemaan myös uusia hienoja paikkoja. Kakolanmäelle palasin vielä paraatimaton poistamisen jälkeenkin hengittelemään syysilmaa kaikessa rauhassa. Kaunis ja ränsistynyt, hylätty ja arvokas. Toivottavasti edes osa alueesta säilyy kaupunkilaisten vapaassa ulkoilukäytössä.
Lempivaatekappaleeni:
Oli kuluneena vuonna mikä tahansa musta vaate. Musta univormu on kätevä pukea päälle kiireessä; ilman peiliäkin tietää, ettei mikään riko harmoniaa. Sekä tuottajien, että salaisten agenttien luottoväri?
Hetki josta selvisin säikähdyksellä:
Nyt lasten silmät kiinni, salaisuus paljastuu: Tiffanylasinaakathan eivät ihan itse lentäneet katoilta toisille, vaan niiden kanssa keikuttiin 3-metrisillä tikkailla ja kiipeiltiin tasanteilla ja reunalipoilla. Onneksi pakkanen ei enää liukastanut jalansijoja, selätin lapsuudesta muistamani korkeanpaikankammon ja ylivoimaisesti pahin kaikista pelonaiheistani –lasilintujen rikkoutuminen- ei toteutunut.
Tapahtumarikas vuosi kaiken kaikkiaan!
Emmi Kantonen
