Harmaa päivä. Puoliso on hautautunut laskupinon taakse. Kissa makaa surkeana pöydän alla, on oksentanut kolmatta päivää, jos se vielä oksentaa niin se pitää leikata. Mitäköhän sekin maksaa?
Äiti sanoi että nukuttakaa vaan, mutta eihän muakaan ole nukutettu vaikka olen yskinyt jo toista kuukautta. Ainut, jonka lippu hulmuaa korkealla tässä perheessä, on poika, ja kun se nukahtaa, aion livahtaa ovesta ulos. Harhailen katsomaan onko pilven reunan takana mahdollisesti valoa.
Pihalla ei liikahda lehtikään. Ne ovat yllättävän kauniita asfalttia vasten. Kadulla kaksi koiraa odottaa niin kuin minäkin. Tarvitsen jonkun energisoivan värin jota seurata kohti iloisempaa tulevaisuutta. Punaiset adidasverkkarit ok, kalapuikkoviikset ok, räikeän vihreä paita yhdistettynä tähän: jep. Verkkarit vievät minut kasiratikkaan, ajetaan Töölööseen, jäädään Runskilla pois. Kipitän hilpeän ilmestyksen perässä. Ikkunassa on pikkuinen talo, piparkakkutalo, jään katsomaan asuuko siellä ketään. Kaksi kurpitsaa näyttäisi asustelevan. Verkkarit viuhtovat jo kaukana. Seuraavaksi metallista värkätty pariskunta kiinnittää huomioni. Mietin onko syy tähän harmauteen kotona nököttävä puoliso, vai kenties minä itse, joka mieluiten kriisin alla karkaan. Seuraavaksi kiinnitän huomioni erikoiseen polkupyöräalttariin. Mikä ihmeen juttu se on? Uskonnollinen teema jatkuu mielessäni kun kyltissä varoitellaan että yläkerrassa työskennellään. Missään ei näy ketään. Seuraavassa rapussa työskentelevät Espan Enkelit. Onkohan hommat hanskassa?
Punaiset verkkarit kiiruhtavat Korjaamolle. Korjaamolla on markkinat ja yhdellä myyjistä on esillä keraamisia laattoja. Laatoissa on kehotuksia: muista hengittää, pysähdy tähän, muista uneksia ja muista unelmoida. Ostin kuitenkin kirkkaan oranssin peurapinssin ja laitoin sen takkiini.
Puhelin soi: kissa pitää viedä leikkaukseen tai lopetettavaksi. Muistutin itseäni: hengitän, pysähdyn ja uneksin. Uneksin että olen muualla ja joku muu tekee päätöksen puolestani. Ratikassa pinssi hajosi mutta sen varmaan voi liimata.
