Viikkotehtävä 52 Tee kuluneen vuoden inventaario. Tee kuluneen vuoden inventaario; muistele inspiroivinta taidekokemusta, läksyä jonka opit, uutta ystävää tai haaveita jotka muuttuivat kuluneena vuotena todeksi.

Kummitaiteilija

  • mieleenpainuneet juhlat: Juhlaviikot Helsingissä. Juhlaa riitti yli kahdeksi viikoksi.
  • elokuva josta villiinnyin: Miksi elokuva?
  • tärkeä lahja: Tyyny jonka sain. Nukkumisesta on tullut rakkain harrastukseni.
  • haave joka muuttui todeksi: En kerro.
  • uusi ystävä: Maailmankansalainen nimeltä Airan. Ärsyttävän mukava heppu.
  • hauskin keskustelu tuntemattoman kanssa: Budapest. Metrossa tulee ulkomaalainen – luullen minua unkarilaiseksi – kysymään minne hän oli menossa. Kävi ilmi että väärään  suuntaan. Kävi myös ilmi että itsekin olin eri metrossa kuin luulin.
  • hetki, josta selvisin säikähdyksellä: Kun 70-kiloinen umpipuinen keittiötaso putosi remppaa tehdessä jalan päälle. Ei luita poikki. Turvoksissa on vieläkin.
  • läksy, jonka opin: Ettei ihminen mitään opi.
  • herkullisin aamiainen: Ahomansikat niityn laidalla.
  • kirja, jonka luin keskeytyksettä alusta loppuun: Paul Auster: The man in the Dark
  • menestyksen hetki: Niitä on joka päivä, pieniä, huomaamattomia, loppujen lopuksi tärkeämpiä kuin ne isot. Ne joista illalla voi sanoa: oli hyvä päivä.
  • lempivaatekappaleeni: Taiteellisen vaikutelman tehnyt kaulahuivi jonka tosin kadotin jonnekin Hollantiin jo viikon käytön jälkeen.
  • keskustelu joka muutti näkökulmi: Romeo Castelluccin kanssa käymäni hänen ohjaamansa Parsifal-oopperan ensi-iltansa jälkeen Brysselissä. Ensin en ymmärtänyt mitään. Sitten ymmärsin kaiken.
  • osuvin sarjakuva: Ville Rannan live-kuvitus Juhlaviikkojen Mahagonny-oopperan esitykseen.
  • merkittävin viesti:<3
  • taideos, josta innostuin: Niitä on niin monta. Hiki tulisi jos rupeaisin luettelemaan.
  • innostavin uusi paikka: Manchester.
  • musiikkikappale joka soi useimmiten päässä: Mikko Heiniön Eerik XIV.
Viikon Kummitaiteilija

Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja Erik Söderblom

Eerik XIV -oopperan ohjaaja ja Helsingin juhlaviikkojen toiminnanjohtaja vastasi vuoden viimeiseen tehtävään.