Lähdin seuraamaan ihmisiä Helsingissä.
Kohde yksi oli varmaan ulkopaikkakuntalainen, harhaili mutkan kautta Foorumiin, kävelikin hitaammin kuin helsinkiläinen. Räpläsi kännykkää keskittyneesti mutta tuli silti tunne, että olin paljastunut. Hän päätyi kioskille. Mitä ihminen ostaa kioskilta keskellä päivää?
Kohde kaksi kulki punainen takki auki punaisia päin. Näytti menevän tavarataloon mutta kaartoikin viimehetkellä vasemmalle. Onko nälkä? Kohde kurkisteli ravintolaan mutta jatkoi matkaansa pienen pankin ovesta sisälle katsomatta enää sivuilleen.
Kolmas kohde puskee tuiskussa pitkän matkaa ennen sisätilojen lämpöä. Hän kääntyy Hakaniemen kauppahallin portaille määrätietoisesti, pitää pipon päässä siälläkin. Hetken päästä hän jo kaivaa lompakkoaan lihakauppiaalle, kortti ja näppäilyt niin aimo pala limousine-härän etukylkeä vaihtaa omistajaa. Tuollaista kimpaletta ei kyllä yksin syödä. Seuraavaksi tehdään kaupat lohifileestä, hieman pienempi pala riittää. Ph-baarit sun muut hömpötykset ohitetaan kohteen alkaessa tihentää askeliaan kohti ulko-ovea. Juoksuaskeleita liha pussissa halki torin, ja pian täti on jo bussissa. Seuraavaksi on seurattava kelloa ja kipaistava omille teille.
