Viikkotehtävä 50 Tarkkaile muutosta viikon ajan. Ryhdy tällä viikolla arjen antropologiksi ja tarkkaile yhden arkisen asian tai kohteen muuttumista viikon ajan.

Tanja Parantainen vastasi 31.12.2011 klo 23:49

Oi kuusipuu!

Kamera meni rikki 22.12. 2011.
Ei kuvia lasten joulujuhlista tänä vuonna.
Ei kuvia joulusta tänä vuonna.
Ei kuvia erityisen kauniista joulukuusestamme tänä vuonna!

Tätä tehtävää tehtävää en osaa kuvitella ilman kuvia-
joten venytän tähän aasinsillan
menneisiin jouluihin, menneisiin kuusiin, menneisiin kuviin.

Joulukuusi on jouluni kaunein kruunu ja kukka.
Kaikki aikuisen elämäni joulukuuset liittyvät tähän perheeseen- ja yhtä lukuunottamatta tähän kotiin.

Kaikki nuo joulukuuset vuodesta 1999 ovat appeni meille kaatamia ja kantamia. Jouluna 2002 asuimme jo tässä, ja valtavassa kuusessa helisi vain yksi pieni keraaminen talonmuotoinen koriste- ja meillä tuhisi joulukuussa syntynyt pikkuinen vauva-tyttö.

Seuraavana jouluna perheeseen odotettiin seuraavaa vauvaa, ja jouluna 2007 iltatähteä. Nyt meillä on kaksi koululaista, ja iltatähtikin alkaa venyä pikkuisesta isommaksi pojaksi.

Ne päivät ja yöt, jotka välillä tuntuivat vuosilta, ovat ohi-ja pikkulapsiaika jäämässä lopullisesti taakse. Jäljellä vuosien kuvajaisista ovat kuvat- joista yllättäen katsovat pikkuiset lapsemme eri vuosien silmillään. Lapset karistavat menneet vuodet vielä kevyesti taakseen, ja me vanhemmat liitymme siihen ikuiseen ihmettelijöiden joukkoon “Niin nopeasti se meni- vuodet kuin päiviä- kuin yksi joulukuun viikko elämästä!”

Tämän, nyt rikki menneen kameran kuvaamat arkistot alkavat vuodesta 2006. Silloin jo meidän joulukuusemme alkoi saapua joulukuun tytön synttäri-iltana, ja koristeltiin aina synttärivieraiden lähdön jälkeen joulukauden avajaisiksi. Niin tänäkin vuonna.

Tässä siis kuvina muutama menneisyyden kuusi, ja lapsemme menneinä vuosina. Tämän vuoden kuusi on kaunis kuin mikä, ja tämän vuoden lapset kaikki ensimmäistä kertaa hereillä näin myöhään uutta vuotta odottamassa…

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)