Kohti punaista pipoa
Maanantai. Helsinki. Harmaa taivas. Harmaa mieli.
Astuin kadulle ja muistelin vanhaa Irlantilaista tarinaa ns. erityisistä paikoista joita he kutsuvat nimellä ”Thin places”. Kävelin yhteen omista ohuista paikoistani, istuin tutulla kalliolla, kuuntelin kaupungin ääniä ja päätin lähteä harhailemaan. Mutta mitä kohti? Katselin ympärilleni, haistelin, kuuntelin ja mietin. Tarvitsen tänään jotakin kirkasta, jotakin joka herättää minut tästä harmaasta olosta; siis kohti punaista!
Heti näen punaisia asioita ympärilläni. Lähden seuraamaan koiran ulkoiluttajan punaista paitaa, huomaan marjoja puistotiellä, kakkalapion koirapuistossa ja poikkean aitauksen kautta ja seuraan oranssipunaisia pyöränvanteita kulkien eteenpäin jonnekin.
Merkit vievät kulkuni kohti tornitaloja, ja saavun kadulle nimeltä Vislauskuja. Mitä tässä muuta voi tehdä kuin viheltää, ja niin minä vihellellen tallustelen Vislauskujan päästä päähän. Ffff fiu fifif iu iu…
Pieni hiljainen hetki iskee korkeiden tornitalojen ja virastojen keskellä. Minne minä oikein menen? Istuskelen aukiolla, juon punaisesta mukista kahvia ja hypistelen kädessäni punaista Marianne karamellia. Ja lopulta joku merkki saa minut taas liikkumaan eteenpäin ja löydän kiertoteiden kautta ja punaisen pipon johdattelemana itseni kirjastosta arpomassa kolikolla hyllyjä. Arvotulta hyllyltä löytyy kaksi punaista kirjaa, lainaan ne molemmat ja sukellan taas kaupungin kaduille seuraten merkkejä.
Päätän ottaa kirjoista tukea tähän harhailuuni, ehkä ne kertovat minulle suunnan. Avaan kirjan summamutikassa, laitan sormen sivun päälle ja luen: ”Minä asetun odottamaan”
Ja niin minäkin asetun odottamaan, seison kadunkulmassa ja odotan ja tarkkailen. Kunnes hetken päästä tietoisuuteeni jysähtää punainen kangaskassi. Kangaskassi johdattaa minut kirpputorille ja kirpputorilta löydän punaisen pipon.
Ostan pipon itselleni, laitan kirpputorin ovella sen päähäni ja muutun itsekin osaksi punaista, mutta en voi vielä pysähtyä vaan huomaan kirkkaanpunaiset kengät, jotka johdattavat minut bussiin, ja bussista ulos keskustassa.
Bussista noustessa katson kelloa, ohoh tässähän on mennyt jo kaksi tuntia. Tämä on hyvä piste päättää harhailu tältä erää. Heilutan mielessäni hyvästit punaisille kengille ja lähden vihellellen kulkemaan toiseen suuntaan.
