Viikkotehtävä 4 Harhaudu sinne minne nokka näyttää! Eli seuraa tällä viikolla lempiväriäsi tai kulje kohti tuntematonta.

sini. vastasi 26.2.2012 klo 16:34

Asun Alppilassa, joten löytöretkeni alkio sieltä. Olin tapaamassa ystäviäni mäenlaskun ja illanvieton merkeissä. Lauantain ohjelma oli siis kutakuinkin suunniteltu, kuitenkin vailla tarkkaa aikataulua tai kulkureittejä. Päämäärät ja välietapit oli ennaltaan tuttuja. Päätin seurata intuitiota, luotin, että alitajuntani johdattelisi huomiotani matkan varrella.

Astuin rappukäytävään avoimin mielin. Yläkerrasta kuului naapurin koiran haukuntaa, josta keksin löytöretkeillä eläimiä kaupungin elämässä.

Ensikuvitelmani matkasta keskustan halki oli, että kuvia kerääntyisi lähinnä ulkoilutettavista koirista. Kuitenkin kohtasin yllättävän vähän näitä kaupunkieläimiä, kuvauskohteita löytyi yllättävistäkin paikoista!

Kaupungista matkaltani löytyi koiran lisäksi mm. jääkarhu, kameli, norsu, lehmä ja poro! Kuinka eläimellinen kaupunki!

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)