Viikkotehtävä 4 Harhaudu sinne minne nokka näyttää! Eli seuraa tällä viikolla lempiväriäsi tai kulje kohti tuntematonta.

Tanja Parantainen vastasi 28.10.2011 klo 19:45

20.10. Seurasin puita…

Olen elitistinen vaeltaja, joten odotin aurinkoista päivää.

Sitten seurasin puita. Kuljin ristiin rastiin keskustassa yksittäisten puiden perässä.

On vaikea pukea sanoiksi, millainen syksyinen puuvaellus oli.

Se helpotti minua luopumaan kesästä.

Puut olivat kauniimpia, kuin odotin. Ja keskenään hyvin erilaisia.

Jossain oli vielä muutama vihreä harvinaisuus, mutta niiden vihreästä näki jo syksyn.

Ihanaa kirkasta keltaista oli paljon.

Ja ruskeaa, ryppyistä ja laikukasta.

Jotkut puut olivat jo lehdettömiä, muissa oli eri määrä erivärisiä lehtiä.

Kirjoitettuna se kuulostaa lattealta- koettuna se oli ihmeellistä.

Lehtien helinä tuulessa oli kaunista.

Isot, korkeat puut näyttivät kaukaa taivaassa heiluvilta kukkakimpuilta.

Katson joka päivä puita, mutta oli ihanaa kulkea pää vain puissa.

Oli mukavaa olla olematta menossa jonnekin.

Kuljin läpi katujen, polkujen, aitojen, pihojen, nurmikoiden.

Kiersin puita ympäri, ja katselin niiden oksia, joskus varjoja, joskus ympäristöä.

Välillä kuljin katua edestakaisin kahden puun välillä.

Päätin puuvaelluksen Tuomiokirkon portaiden kirkkaaseen auringonpaisteeseen, ja katselin hetken ihmisiä ja lintuja, ennen kuin läksin takaisin arkeeni, matkalle jonnekin.

JK. Otin kuvia, mutta ne katosivat kameran ja tietokoneen väliseen mustaan aukkoon.

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)

  • IMG_2384 Tässä aivan toisena päivänä kohtaamani puu kuvalliseksi merkiksi.