Harhaillessani sateessa tässä eräänä päivänä, löysin metsästä leikkipaikan viereltä jäänteet lasten tekemästä majasta. Minua harmitti kovin, että hienosta majasta kiven kupeessa oli jäljellä enää vain kasa risuja, puita ja muutama havu.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että voihan samperi niitä, jotka ovat sen tuhonneet ja näin vienneet lapsilta kovalla työllä saavutetun piilopaikan. Myöhemmin ymmärsin, että todennäköisin syy tähän tuhoon on yksinkertaisesti ja mitä luultavammin syysmyrskyt ja sateet.
Päätinkin muutamana seuraavana päivänä kaivaa kaapista vanhat nyt jo tiukat supersankaritrikoot, kypärän sekä salaisen aseeni “oksa sakset” ja tehdä hyvän teon.
Jalkauduin metsään ensimmäisen kerran illan jo hämärtyessä, peläten jääväni kiinni. Sydän pamppaili nostaessani puita ja risuja pystyyn yrittäen samalla saada niitä kuumeisesti myös pysymään pystyssä. Muutama kirosana taisi lennellä ilmaan miettiessäni, kuinka vatussa lapset tässä onnistuvat!
Vettä oli tihuttanut koko ajan ja minä jo kyllästynyt koko hommaan, joten päätin palata tekemään loput työt seuraavana päivänä kuivien trikoiden kera.
Töiden jälkeen seuraavana päivänä ahtauduin jälleen trikoisiini ja hyökkäsin kohteeni kimppuun. Olin iloinen nähdessäni, että maja on vielä pystyssä. Otan salaisen aseeni esille ja ryhdyn töihin. Katkon kuusen oksia ja päälystän majan havuilla. Avot valmista on. Pakkaan tavarani ja lähden hymyllen kohti kotia.
Seuraavan kerran kun lapset palaavat leikkipaikalle tai majaa katsomaan se onkin jälleen täysin käyttökelpoinen. Taputan itseäni olalle ja juon kupposen kuuma kahvia.
Herkullinen kohde!