Kimmo Välimäki 2.2.2011 Ulkoilmaosastolla kuhisee

Käsipyyhepaperirunot

Ulkoilmaosaston ensimmäiset teokset on saatettu ihmisten ilmoille. Erinomaisesti kaupunkitaiteen hetkellisyyttä osoittaen, ensimmäisenä päivänvalon näkivät käsipapereille painetut Turku-aiheiset runot.

Muutaman pitkän yön ja useamman pitkän päivän valmisteluprosessin myötä olimme saaneet painetuksi noin kymmenentuhatta runoin koristettua käsipyyhettä. Tammikuun viimeisellä viikolla pakkasimme kahviloiden, virastojen ja muiden julkisten tilojen paperitelineet Turussa täyteen näitä papereita, sekä lähetimme osan papereista seitsemälle muulle paikkakunnalle.

Tutkimuksen mukaan ainakin turkulaismiehet pesevät käsiään ahkerasti, toivottavasti myös useat heistä pysähtyivät käsienpesun päätteeksi tutkimaan, että mitä siinä paperissa oikein lukikaan. Niin tai näin, suuren työn jälkeen teos saatiin maailmalle ja nyt, viikkoa myöhemmin, paperit ovat lähes kaikista paikoista jo loppuneet.

Tämän viikon teos taas toimii päinvastaisella logiikalla. Ihmiset saavat busseissa eteensä tyhjän paperin ja pääsevät täyttämään niihin omat terveisensä, jotka me sitten keräämme ja toimitamme eteenpäin. Antoisaa matkaa!

Terveisin, tuotantoassistentti Kimmo Välimäki