Meiju Lampinen 11.1.2011 Turku365 on vasta 11 päivää vanha – mutta mitä tapahtui ennen syntymää

Suunnanvaihtaminen sallittu!

Vuosi 2011 on kuluttanut kalenteria vasta 11 päivää, mutta Turku365 on majaillut Linnankadulla jo lokakuusta lähtien. Muistelin tässä päivänä muutamana, mitä kaikkea viime syksynä muun muassa tapahtui.

Turku365-muuttotiimi tikkareineen.

Muutto
365-tiimi pakkautui lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna Kokemuksellisen Kaupunkikonsultin pakuun ja siirsi ajatuksensa sekä toimintansa yhteen pisteeseen. Paku kaarsi Läntisen Rantakadun kodin ja Linnankadun toimiston kautta myös Turku-halliin. Matkalta tarttui mukaan polttariseurueen tikkunekut koko sakille, vain Helli-koira sai tyytyä päivän paisteeseen. Turun kirjamessujen sivujen kääntökohinassa julkaistiin Kalenteri Arjen löytöretkeilijälle. Ilmestyipä kirjaan liittyvien flyereiden jakamisen yhteydessä seinille myös hehkuvan oransseja Sallittu -kortteja.

Helli-koira ja sallimukset.

Kaupunki
Kun kodin nurkat ja nappulat oli koluttu, kaupungin kartalle hahmottaminen alkoi sähkökaapeista. Oletko ikinä huomannut, kuinka paljon erilaisia sähkökaapinnäköisiä laatikoita ja palikoita ja tötsiä ja lootia ympäri kaupunkia löytyy? Muuttoviikonloppuna varsinaisten töiden lisäksi kasattiin huonekaluja niin kotona kuin toimistollakin.

Taideklinikat pyörähtivät käyntiin viikolla 43. Viereisestä ravintolasta lainaan saadut pöydät pääsivät tuntemaan post it -lappujen hienoisen liimapinnan, kun taideklinikkalaiset munakellon kirittäminä kirjasivat ajatuksiaan. Tutustuimme hurmaaviin henkilöihin erilaisista ryhmistä. Ensimmäiset kalenteri-kirjat postitettiin kouluille – harvemmin sitä kipittää kaupungin kortteleita kantaen rinkkaa, joka on lastattu kahdellakymmenellä kalenterilla! Enää en mieti, että mistä ne postin ruuhkat oikein syntyvät…

Turkulaisuus oli tullut Töölöönkin.

Kirjamessut
Lokakuun viimeisenä viikonloppuna kalenteri-kirjaa vinkkailtiin myös Helsingin Kirjamessuilla. Helsingin kaupunkimaisema tunnisti selkeästi, että olen parhaillani juurtumassa Turkuun, sillä hakiessani Sallittu -kortteja jaettavaksi Kirjamessuilla tuottaja-Rikulta Töölöstä, törmäsin ratikkapysäkillä viereiseen kylttiin.

Sumuinen Vartiovuori.

Ulkoilmaosasto
Marraskuun toinen päivä aukeni sumuisena joenrannassa. Ihka ensimmäisen viikkopalaverin jälkeen tuottajamme tarttui eteisen naulakkoon ja minä Helli-koiran villapaitaan ja kartanhaun kautta suuntasimme kohti Vartiovuorenmäkeä. Kameran linssi tsuumattiin kiinnostaviin kohtiin, joihin ensi kesänä voisi kasvaa jotain arkea nyrjäyttävää! Vartiovuori oli hiljainen ja vanha observatorio hohti sumun keskellä kauniina.

92 + 11 päivää käytetty, tästä se vasta alkaa!
Muisteli Meiju Lampinen,
taiteellisen johdon assistentti