Viikkotehtävä 39 Listografioi. Tee listoja unelma- ja kaupukaupungeista.

Kummitaiteilija

Vuonna 1968 Art Fry sai idean muistilapuista, joille olisi kätevä kirjoittaa arjen listoja. Viiden vuoden ajan hän kiersi tuloksetta erilaisissa seminaareissa ja tilaisuuksissa ympäri Yhdysvaltoja markkinoimassa ajatustaan. Eräässä tapahtumassa Artin juttusille tuli Spencer Silver-niminen keksijäkollega, joka oli parhaillaan kehittämässä uudenlaista liimamolekyyliä. Herrat tulivat juttuun ja päättivät yhdistää voimansa kehittääkseen yhdessä Artin alkuperäistä ajatusta. Lopullinen idea kirkastui Art Frylle vuonna 1973 kesken sunnuntaikirkon kuorolaulun. Artilla oli tapana kiinnittää virsikirjansa väliin paperista leikattuja suikaleita kirjanmerkeiksi. Nämä tärkeät laput putoilivat kuitenkin harmittavasti kyydistä virren veisuun tuoksinnassa. Tuona sunnuntaina Art oivalsi, että muistilaput pysyisivät paikallaan, jos lappuihin voisi lisätä pienen kerroksen Spencer Silverin kehittämää liimaa.

Loppu on historiaa, ihmiset listaavat edelleen asioita Fryn ja Spencerin kolmen tuuman kanariankeltaisille Post-it -lapuille yli 200 eri maassa ympäri maailmaa.

Seuraavat neljä listaustehtävää sopivat kaikille, niin listariippuvaisille kuin vähemmän listaavillekin.

TODELLINEN LISTA
Olet tänään voittanut 20 miljoonaa euroa puhtaana käteen. Samalla saat myös tiedon, että elinikääsi on jäljellä tasan 10 vuotta. Listaa nyt asiat, jotka haluat tehdä loppuelämäsi aikana.

KARSITTU LISTA
Tee lista asioista, jotka sinun pitää muistaa tehdä seuraavan seitsemän päivän aikana. Tämän jälkeen poista listan hänniltä armotta viidesosa asioista. Nämä tekemiset katoavat nyt lopullisesti, niitä ei tarvitse tehdä.

NOT TO DO -LISTA
Aloita jokainen uusi vuosi suunnittelemalla lista asioista, joita et tee tänä vuonna. Aloita tänään.

LOPETUSLISTA
Tee lista asioista, joiden tekemisen lopetat lopullisesti seuraavan seitsemän päivän aikana.

Tee listoja (klikkaa suuremmaksi)

  • 2lista Todellinen lista
  • 3lista Karsittu lista
  • 4lista Älä tee näitä asioita
  • 5lista Lopetuslista
Viikon Kummitaiteilija

Tuottaja Risto Kuulasmaa

1lista

Turun taideakatemista valmistunut Risto Kuulasmaa auttaa luovan alan toimijoita kansainvälisessä liiketoiminnassa. Kuulasmaa johtaa Not Guilty Oy:tä ja toimii muun muassa Duudsonien ja Madventuresin taustajoukoissa strategina ja tuottajana.