Viikkotehtävä 32 Kokeile pilvipsykoanalyysia.

pilvet1

“Jos jokainen kuluttaisi päivittäin 10 minuuttia katsellen pilviä ja tehden assosiaatioita näiden muodoista, olisimme enemmän läsnä itsemme ja alitajuntamme kanssa.” Näin julistaa Kansainvälinen Pilvenpalvontaseura manifestissaan pilvien ja pilvien ihailun puolesta.

Ja tottahan se on. Pilvet toimivat kuin musteläiskätestit; yksi näkee taivaalla viisi kiven takana piilottelevaa tonttua, toinen jättimäisen ja monijalkaisen hämähäkin. Paitsi että pilvien tuijottelu lepuuttaa hermoja, se myös virkistää mieltä ja saattaa edistää itsetuntemustakin. Esitänkin seuraavan kysymyksen testimielellä: mitä assosiaatioita kullekin tulee mieleen esimerkiksi jättimäisestä, iltaruskon värjäämästä sydämestä? Pelkoa, ihastusta, romantiikkaa vai pakokauhua?

Tuijottele tällä viikolla taivaalle päivittäin vähintään kymmenen minuutin ajan Pilvenpalvontaseuran ohjeen mukaisesti, ja antaudu assosiaatioiden virtaan. Mitä muistoja tai haaveita tulee mieleen tavaanrannassa kulkevien palleropilvien jonosta tai Kauppatorin päällä leijuvasta kumpupilvestä? Kuvaa pilvet ja kerro minkälaisista asioista taivas milloinkin pilvien muodossa runoili?

Kiitos myös Arjen Löytöretkeilijä-Katrille, joka lähetti viikon tehtävään liittyvän linkin jo etukäteen. Kuvan näet täältä.

Tällä viikolla dinosauruksia, lohikäärmeitä ja pilvenpiirtäjiä bongaava,

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Viikon kummitaiteilija

Lastenkulttuurin moniottelija Kati Keskihannu

Kati ja pilvilätäkkö

Kati Keskihannu on kolmekymppinen lastenkulttuurin moniottelija. Teatteri-ilmaisun ohjaajaksi Turun Taideakatemiasta valmistunut Kati näkyy ja kuuluu mm. lastenmusiikkiorkesteri Sikakoira Moilasen laulavana ampparina, Taikalampun Sytyke-taiteilijana sekä useammassa teatteriproduktiossa. Parhaillaan Kati kirjoittaa runomuotoista lastenkirjaa Pomppulinnanneidosta. Kuva Arttu Aarnio.

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele