Viikkotehtävä 25 Valokuvaa tunnettu turistipaikka toisin. Tällä viikolla kuvaa kaupunkisi tunnetuimmat turistipaikat toisin.

Photo19_15

Jokaisella kaupungilla on maamerkkinsä; kirkot, torit, sillat, puistot, luonnonmuodostelmat tai patsaat, kaikki sellaiset kohteet joiden edustalla voi erottaa digikameroiden piipityksen ja kuulla opastusta useammalla kuin yhdellä kielellä. Jotkut maamerkit tunnetaan maapallon toisella puolella asti, mutta joskus turistibussit kulkevat yhdeltä patsaalta toiselle niin vauhdilla, etteivät turistiparat muista enää kotona mikä patsas oli rakennettu kenenkin kunniaksi.

Tarkastele tällä viikolla kaupunkisi tunnetuimpia maamerkkejä ja ikuista niistä yksi tai useampia uudella tavalla. Kiinnitä huomiota maamerkin yksityiskohtiin tai sen ympärillä poseeraaviin turisteihin. Pistä merkille mitä maamerkin ympärillä myydään (esimerkiksi Temppeliaukion kirkon viereisen turistikaupan ykköshitti on xylitol-hammastahna), tai kuinka pitkän ajan turistit kohteessa viettävät. Ota kuvia selin maamerkkiin, tai kuvaa maamerkkiä nappaamalla kuva turisteista, jotka kuvaavat maamerkkiä. Kokeile myös kuinka nopeasti maamerkillä oleskelu voi muuttua normaalista poikkeavaksi. Saatko kaikki turistit yllytettyä hyppäämään ilmaan  yhtäaikaa tai heittelemään kärrynpyöriä?

Muistele myös erikoisimpia maamerkkejä tai turistikuvakohteita elämäsi varrelta. Omalta kohdaltani muistan esimerkiksi sen, kuinka hämmentävää oli Pekingissä vuosi ennen varsinaisia olympialaisia. Siinä missä ulkomaalaiset kuvasivat kamerat piippaillen Taivaallisen rauhan aukiota, jonottivat kiinalaiset turistit viereiselle tontille samaan kuvaan Pekingin kesäolympialaisten mainoskyltin kanssa.

Tällä viikolla kummeina toiminut päiväkotiryhmä on kuvannut toisin muun muassa possun ja ankan risteytymää, Bosankkaa sekä Föriä. Kaikkien kummien teokset näet sivuillamme keskiviikkona!

Tällä viikolla vain turistien erilaisista takinselkämyksistä kuvia räpsivä

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Viikon kummitaiteilija

Valokuvataiteilija Antti Ahonen

Antti vk 25

Olen Antti Ahonen, taiteilija Helsingistä. Työkentelen monenlaisten taiteen alueiden parissa, kamera kuitenkin on se parhaiten hallitsemani työkalu. Työskentelen dokumentaristina valokuvaten erilaisia esityksiä ja taidetapahtumia, ja lisäksi kuvaan omaehtoisesti erilaisia kiinnostavana pitämiäni asioita.

Viikon löytöretkeilyryhmä

Kaskenmäen päivähoitoyksikkö

IMG_6602

Kaskenmäen päivähoitoyksikössä piirrettiin kuvia tunnetuista turistikohteista. Tunnistatko paikat?

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele