Viikkotehtävä 21 Tuunaa paikka nimensä näköiseksi. Kiinnitä huomiota erikoisiin paikannimiin, kuten Prinsessaraittiin, Kännikujaan ja Uhrimäkeen, ja tutki kuinka hyvin paikkojen nimet ja niiden todelliset luonteet kohtaavat. Lopuksi tuunaa paikka nimensä näköiseksi.

prinsessa7

Tällä viikolla etsitään hellua Flikkaattenkujalta, rakennetaan Kutukarintielle pussauskoppi, kiikutetaan Uhrimäelle turhat murheet ja paetaan pahassa pinteessä Käpälämäkeen!

Viikon tehtävänä on antautua kaupungin nimistön vietäväksi ja tutkia, kuinka paljon paikkojen nimet ja paikkojen todelliset luonteet kohtaavat. Aikoinaan Räätälintieltä saattoi odottaa löytävänsä vaatturin ja laivanrakentajankadulla haisi terva. Kännikujaa pitkin pääsi ehkä kylän ainoaan baariin, mutta mikä tapahtuma jäi kummittelemaan eräälle tienpätkälle niin vahvasti, että se sai nimekseen Särkyneensydämenpolun?

Valitse yksi paikannimi, jonka tuunaat tällä viikolla nimensä näköiseksi. Rullaa esimerkiksi Aatelispolun päästä päähän punainen matto, kiikuta Ehtoopolulle 50 päiväuniin kannustavaa hetekaa tai esitä Beetleheminkadulla tiernapoikien kesäversio! Kaikki tyylit ja tavat ovat sallittuja.

Lisäinspiraatiota näet näiltä sivuilta keskiviikkona Viikon kummitaitelijan ja koululaisryhmän tuunausten myötä!

Tällä viikolla Prinsessaraitilla post it -kruunu päässään patsasteleva

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Tehtävävastaukset 21
Viikon kummitaiteilijat

Kuvataiteilijat Kalle Hamm ja Dzamil Kamanger

morkku_kuva_01

Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin taiteen rajoja kokeileva teoskokonaisuus puretusta vanhasta talosta, muistoja sukupolvien takaa, leikkiä, nettivideo, ympäristötaidetta… katso video!

Viikon koululaisryhmä

Moision koulun 6b.

123

Kuudesluokkalaiset tuunasivat paikkoja ja katuja. Katso, arvaatko kuvista kadunnimet!

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele