Viikkotehtävä 19 Harrasta luovaa katuloikintaa. Kulje kotimatka viivalta toiselle astuen, laskeudu portaat kaidetta pitkin liukumalla ja ylitä betoniporsas pukkihypyllä. Eli harrasta luovaa katuloikintaa.

parkouriii

Matontamppaustelineet, sopivan leveät hiekkalaatikon reunukset ja keskellä pihaa törröttävät, sienten näköiset kaukolämpötolpat —näin aikuisena tuntuu siltä, että parhaimpia lapsuuden leikkipaikkoja olivat juuri ne, joita ei alkuperäisesti oltu suunniteltu lasten leikkipaikoiksi.

Tämän viikon tehtävänä on avata mieli mahdollisuuksille ja kokea ympäristöä muutoin kuin katua tallaamalla ja penkeillä istuskelemalla. Tällä viikolla on lupa liukua porraskäytävien kaiteita pitkin, limbota oikopolulle kaiteen alta ja mennä portista sisään pujottelemalla portin rakojen kautta. Kokeilla betoniporsaan ylitystä pukkihypyllä ja torin läpi kulkemista siten, ettei astu yhdellekään mukulakiven raolle. Eli loikkia luovasti paikasta A paikkaan B  ja huomioida, miten se vaikuttaa omaan kokemukseen kaupungista.

Varsinaista harrastusta, jossa käytetään liikkumisessa hyväksi mahdollisimman useita erilaisia esteitä, kutsutaan parkouriksi. Parkourin yhtenä kehittäjänä pidetään ranskalaista David Bellea, joka 1980-luvulla haaveili lajista, jossa yhdistyisivät kiipeily, voimistelu ja akrobatia. Pariisin esikaupunkialueella kehittynyt Parkour levisi pian suurempiin kaupunkeihiin ympäri maailmaa ja tuli tunnetuksi näyttävänä liikkumistapana, jossa edetään välillä parvekkeita, välillä kattoja ja räystäitä pitkin. Osa parkourin hauskuudesta syntyy silkasta ideoinnista: kuinka monella eri keinolla voisi ylittää, alittaa, mennä läpi tai muutoin hyödyntää kulkemisessa esimerkiksi puistonpenkkejä, porrastasanteita, roskakoreja tai aitoja.

Yksi ilmiö synnyttää aina lisäilmiöitä ja variaatioita. Hauskin kohtaamani variaatio parkourista on Parkouria laiskoille -idea. Tehtävänä ei oikeastaan ole muuta, kuin mennä makaamaan omituiseen paikkaan ja ottaa siitä valokuva. Samankaltaista ideaa teoksissaan varioi myös itävaltalainen koreografi Willie Doner, joka saapuu vieraaksemme Turkuun 20. elokuuta teoksellaan Urbandrifting.

Lisää materiaalia Willie Donerin kaupungin hukkakulmia hyödyntävistä koreografioista löydät tästä ja parkourista kuntohirmuille ja laiskureille blogin allaolevista linkeistä!

Iloista loikintaa!

Tällä viikolla ruohomättäältä toiselle loikkiva,

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Lisälinkkivinkit tehtävään:
Tehtävävastaukset 0
Viikon kummitaiteilija

Kalle Lehdon luovat loikkailut

Kalle vk 19 Matti Ala-Outinen

Kalle Lehto on Helsingissä asuva 26-vuotias sirkustaiteilija. Kalle on valmistunut Turun ammatti- korkeakoulun sirkuslinjalta vuonna 2008. www.RaceHorseCompany.fi

Viikon koululaisryhmä

Pääskyvuoren koulun 5b

IMG_4660

Tässä on Pääskyvuoren koulun 5b väsyneenä mutta iloisina hurjan katuloikintaurakan jälkeen.

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele