Viikkotehtävä 13 Perusta löytötavaratoimisto. Paina nenä maahan, kurkistele räystäiden taakse ja kivien alle. Huomaa rappurallin välistä tirkistelevä puolikas passikuva, mukulakiven päälle kellahtanut barbien korkokenkä ja tuulen kadulle viskoma rakkausruno.

loytotavaroita

Kaupungeissa viehättävät jäljet. Jäljet jotka on jätetty tahattomasti, jäljet joihin voin törmätä kaupassa, kadulla, bussissa. Jäljet joista voin päätellä keiden kanssa jaan lempimaisemani, astelen päivittäin samoja suojateitä. Ne vahingossa yhteiseen tilaan unohdetut viestit, valokuvat ja tavarat jotka kirjoittavat kaduille merkintöjä elämästä samalla tavoin kuin yksityisissä asunnoissa mustekynät piirtävät kirjaimista rimpsuhelmaisia rivejä päiväkirjojen sivuille.

Omalla kohdallani kaikki kanssakaupunkilaisten jättämiin jälkiin liittyvä alkoi Turusta, tarkemmin sanoen Turku-Helsinki -moottoritien väliseltä kaistaleelta eräänä marraskuisena aamuna vuonna 1998, kun keskellä kellastunutta ruoholämpärettä pötkötti pakkasyön huurruttama kuva nuoresta sotilaasta. Pakkohan poika oli nostaa talteen, hienosti huurtunut valokuva ja kysymys siitä, miten kuva juuri tähän kohtaan oli päätynyt.  Kun sitten muutaman viikon kuluttua törmäsin kadulla puolikkaaseen pääsiäiskorttiin ja hetkeä myöhemmin viestilappuun jossa puhuttiin ystävyydestä, päätin perustaa löytötavaratoimiston joka keskittyisi kokoelmissaan kanssakaupunkilaisten jättämiin jälkiin.

Vuosien myötä löydöt ovat lisääntyneet ja niihin on kehittynyt erilaisia alalajeja: sarja kutsuille (mm.Vampire-klubin 10-vuotisjuhla), kokoelma ystäville jätetyistä viesteistä, resepteistä, valokuvista, enkelinsiivistä (Töölönlahdelta)  —ja viimeisimpänä kaksi viikkoa sitten kauppalista IKEAan, jossa muistutettiin ostamaan 31 asiaa, kuten työpöytä, pikkujakka, sänky, sohva —käytännössä sisustamaan kerralla koko koti.

Tämän viikon arjen löytöretkeilyn tehtävänä on oman Löytötavaratoimiston perustaminen. Pidä silmät auki ja kiinnitä huomiota jokaiseen kadulle, bussin lattialle tai viraston portaille tipahtaneeseen lappuun. Kurki kirjaston kirjojen väliin ja räystään taakse: kukapa tietää, löytyisikö lapuista vinkki loton oikeaan riviin, kevätruno tai kartta kätketyn aarteen luo. Halutessasi kuvaa viikon löytötavarat ja jaa ne myös muiden arjen löytöretkeilijöiden kanssa tällä sivustolla!

Löytötavaratoimiston kummeina toimivat tällä viikolla tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula (joka keräilee löytötavaroita muun muassa erilaisista pukuhuoneista) ja Turun Rieskalähteen koulun 7A-luokka (joka paljastaa keskiviikkona löytötavaratoimistonsa sekä siihen liittyen epäilynsä munalukon, avaimenperän ja hajonneen autonradion menneisyydestä).

Kauppalappujen, koulupiirrosten ja ystäviä ylistävien viestien seasta iloista löytötavaraviikkoa toivottaen,

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Lisälinkkivinkit tehtävään:
Viikon kummitaiteilija

Tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula

Elegy Promotional Photos

Oulun vuoden taiteilijaksi 2011 valittu Pirjo työskentelee löytötavararaportistaan päätellen aarreaitoissa.

Viikon koululaisryhmä

Rieskalähteen koulun 7a

IMG_2719

Rieskalähteen koulun 7a:n löytötavaratoimistosta löytyy muun muassa lapanen, rikkinäinen autoradio ja hevosenkenkä!

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele