Kuljen Harmajankadun ohi melkein joka päivä. Kun silmäni osuvat kadunnimeen, usein se mielessäni vaihtuu nimeksi SAIMA HARMAJAN KATU.
Tuunasin siis hetkeksi kadun Saima Harmajan kaduksi. Jätin Saiman kuvan siihen katselemaan kulkijoita kauppareissuni ajaksi, ja poistin sen matkallani takaisin kotiin.
Lausuin vielä Saima Harmajan kadun kulmassa Saiman runon “Hurmio”.
Juhlallista esitystä seurasivat lähinnä kikattelava valokuvaaja-tyttöni Siiri ja poikani Aapo.
Saima Harmaja: HURMIO (muistini mukaan)
Pakenet edelläni, järkytys ihmeellisin.
Liu’ut käsistäni, riemu ja järkytys sisin.
Hapuilen, sokea, pimeää-
Sun Väkevä tunnen, en koskaan nää.
Taivaalla soi sävelmiljoonat, ilmoissa kiertävät, rauhattomat.
Kauneus, Totuus, Valta-
mikä on nimenäsi?
Kaiken valheen alta, vie minut sylissäsi-
Eespäin, ylös, yli ihmisten rajain-
tähdellä seisten, pilvellä ajain!
Yön ääressä soi sävel ainoa, jalo
Tuskaa! Voimaa! Valtava valo!
