ELÄINSATU SATUPÄIVÄSTÄ ALEKSANTERINKADULLA
Olipa kerran satupäivä. Tuona päivänä Aleksanteri kutsui kaikki maailman eläimet kertomaan ja kuulemaan tarinoita hänen pohjoiseen kaupunkiinsa. Monet eläimet maailman eri kolkista jättivät kotiinsa ennakkoluulot toisiaan kohtaan ja pedot söivät kotonaan ekstra-annoksen ollakseen kylläisiä satuhetkessä. Näin siksi ettei heidän vain tulisi halu syödä muita kuuntelijoita ja tarinoiden kertojia kesken kaiken, sillä Aleksanteri oli tällaisen tiukasti kieltänyt. Jokainen eläin toisi mukanaan yhden tarinan ja jokainen saisi kuulla kaikkien, jopa kahden sadan eri eläimen tarinan.
Leijona, luomakunnan kuninkaana sai Aleksanterilta luvan kertoa ensimmäisen tarinan. Hänen viereensä istui sarvikuono, joka oli kuninkaallisen vieraan henkivartija täällä kaukana pohjolassa. Toisaalta hän istuikin siinä hiljaa turvaamassa Leijonan selustaa, mutta myös siltä varalta että jokin pieni huolimaton eläin sattuisi kulkemaan ohi juuri silloin, kun hallitsijaa sattui hiukomaan. Eihän kukaan halunnut että kuningas sattuisi rikkomaan vieraan valtakunnan lakia vain siksi että hänellä oli nälkä.
Leijonalla ei ollut kovin hyvä muisti ja siksi hän kertoikin tarinansa ensin Elefantille. Tämä voisi sitten unohduksen sattuessa muistuttaa, mitä kuningas olikaan kertomassa. Elefanteilla on tunnetusti erittäin hyvä muisti.
Leijonan tarina alkoi ”olipa kerran” mutta myös keskeytyi pian Pantterin ja Leobardin kissatappelun aiheuttamaan meteliin. Kumpikin halusi ehdottomasti olla luomakunnan seuraava eläin ja kertoa oman tarinansa ennen toista. Erotuomarin virassa Elefantti töräytti kärsäänsä ja Pantteri siirtyi tien toiselle puolelle. Ajan myötä kummatkin kyllästyivät odottamaan ja jäivät omiin oloihinsa nukkumaan ja venyttelemään Elefantin vahtiessa ettei mitään riitaa enää syntyisi. Pantteri vihelteli itsekseen tuttua jazz- sävelmää ja mietti miten hyvän tarinan hän saisikaan nyt pitää täysin itsellään. Leobardi kasteli merelle eikä enää ollut kiinnostunut tapahtumista.
Dromedaari oli tällä välin jo aloittanut oman tarinansa Leijonan tarinan päälle ja hän jauhoi ja jauhoi juttuaan kirahville.
Kirahvi puolestaan koetti yläilmoista kuunnella, mitä Dromedaari kertoi, muttei saanut sanoista selvää.
Tämä johtui siitä että Aasi hänen vierellään oli saanut mahtavan aivastuskohtauksen, ja aivastuksia estäessään hän huudahteli tasaiseen tahtiin aaaa hii. Toistaiseksi hän oli onnistunutkin pitämään aivastukset turvassaan.
Tarinatuokioon oli saapunut eläimiä myös taikavaltakunnasta ja aivan aasin vieressä seisoi kaunis Yksisarvinen. Yksisarvinen heilutteli valkeaa harjaansa ja keskusteli tilanteesta Antiloopin ja Gasellin kanssa yrittäen samalla vältellä aasilta mahdollisesti kohta purskahtavaa aivastusvirtaa. Yksisarvinen ei ymmärtänyt tämän maailman menoa.
Antilooppi hymähteli kohteliaasti ja ihmetteli hiljakseen, miten voi olla että jollekin niin kauniille kuin Yksisarvinen on käynyt niin ikävästi että hänelle oli siunaantunut vain yksi sarvi.
Hamsteri, joka oli niin pieni ettei kuullut Dromedaarin ja Aasin ääntelyn takia mitään, mitä kukaan oikeasti puhui, harmistui ja kertoi Jänikselle, kuinka hän oli itse valmistautunut ennen satutuokiota. ”Minä otin pedin mukaani, jos tilaisuudesta tulisi liian pitkä. Käperryn sitten siihen nukkumaan, on minulla eväitäkin, mukavuus ennen kaikkea”. Jänis nyökkäsi hyväksyvästi ja kohotti porkkanalaatikkoaan vastaukseksi.
Jänis oli ollut paikalla ensimmäisten joukossa ja oli todella tyytyväinen suoritukseensa. Hän oli ylipäätänsä tyytyväinen siihen vauhtiin, millä hän nykyään sai suoritettua sekä museovierailut, kauppareissut että sadukerronnan. Hän rakasti omaa ääntään ja oman vuoron odottaminen ei haitannutkaan, sillä hän saattoi tällä välin puhua itselleen. Erittäin onnelliseksi hänet teki myös se seikka että oli saanut vierelleen pienen Hamsterin, jonka vieressä olo tuntui valtavan suurelta ja toisaalta myös se seikka ettei kokouksessa saisi syödä ketään.
Jäniksen vierellä Soopeli oli erittäin harmissaan siitä seikasta ettei kokouksessa saanut syödä muita.
Gaselli kuunteli itsekseen Yksisarvisen ja Antiloopin keskustelua, katseli tarinatuokion yleistä menoa ja päätti sittenkin tyytyä torkkuihin.
Koska satupäivä ei tuntunut etenevän mihinkään päättivät Aleksanteri ja eläimet yhdessä yrittää ensivuonna tai jonain muuna tulevana satupäivänä uutta kokoontumista. Moni kahdesta sadata eläimestä päätti jättää kokonaan tulematta enää uudelleen, mutta moni jätti paikallensa merkin seuraavaa kertaa varten. Nämä merkit ja kunkin eläimen henkilökohtainen paikka löytyvät pohjoisesta pääkaupungista Helsingistä edelleen ja ne on ikuistettu korttelien nimiin Aleksanterin kadulle.
(Helsingin kantakaupungin korttelit nimettiin alkaen vuodesta 1820 eläimien ja kasvikunnan nimillä, mutta nykyään vain muutama eläimen nimi on jätetty korttelien nimikylttiin esille)
