Emmi Kantonen 7.12.2011 Taiteilijat kummeina, vol 1-52

vk 35

Meiju Niskalan käsikirjoittama kalenteri arjen löytöretkeilijöille sisälsi kaupunkitaiteen pariin ohjaavan ja inspiroivan tehtävän vuoden 2011 jokaiselle viikolle. Jokaiselle tehtävälle oli myös oma kummitaiteilijansa ja löytöretkeilyryhmänsä, joka teki esimerkkitoteutuksen tehtävästä näille nettisivuille. Kummien upeat tehtävätoteukset oli suorastaan pakko koota yhteen ja esitellä kerralla niiden koko käsittämättömän komea kirjo. Tässä esiteltävät toteutukset ovat kovin taiteilijoidensa näköisiä, vaikka osa loikkasi kauaskin tutulta mukavuusalueeltaan ja heittäytyi tehtävän vietäväksi myös toteutusmuodon myötä.

Ohessa muutamia esimerkkejä kummitaiteilijoiden toteutuksista, postauksen lopusta löydät linkit kaikkiin tehtäviin taiteilijoiden nimillä, sekä kuvagallerian.

Helmikuisessa Turussa kaupunkilaisia innostettiin Ulkoilmaosaston teoksessa matkataiteiluun paikallisbusseista löytyvien matkataidepostikorttien avulla. Valtaosa korteista jaettiin ystävänpäivänä vanhainkoteihin ja Ylioppilaskylän yksiöihin ystävänpäiväpartion toimesta. Viikon 5 tehtävän “luo matkataidetta” kummitaitelijana toiminut valokuvaaja Tuukka Kaila loi neulanreikäkamerallaan matkataidetta Helsingin raitiovaunuissa ja busseissa viikon ajan.

Kesän koittaessa tehtävätoteutukset alkoivat liittyä entistä vahvemmin ulkotiloihin. Toukokuussa paneuduttiin muun muassa sissipuutarhuroitiin (vk 18) ja harrastettiin luovaa katuloikintaa (vk 19).

Moni kummitaiteilija toteutti tehtävänsä itselleen luonteikkaimmalla tavalla. Esimerkiksi sarjakuvataiteilija Petteri Tikkasen äänimaisema sai leppoisan sarjakuvallisen muodon, kun viikon 24 tehtävänä oli tehdä kaupungin äänistä kartta:

Kesäkuussa lähetettiin kesätervehdyksiä tutuille toisten avustuksella (vk 26). Ohjaaja ja maailmanmatkaaja Pieta Koskenniemen kirje ystävälle lähti kohti Norjaan runsain ohjein varustettuna, eikä postimerkkejä tarvinnut nuoleskella kuoren kulmaan:

Synkän marraskuun piristykseksi tehtävänä viikolla 45 oli lamputtaa kaupunkia uuteen valoon. Kummitaiteilijana toimi muotoilija Erja Hirvi, joka valtasi valolla pienen palan asuinkulmiaan ja kutsui ystäviään ja naapureitaankin nauttimaan illasta:

Suurkiitos kaikille vuoden saatossa mukana olleille kummeille, hienoille taiteilijoille ja ajattelijoille!

Kummin nimeä klikkaamalla pääsee kurkkaamaan taiteilijan profiilin ja toteutuksen:

Kari Immonen, Inkeri Näätsaari ja Minna Sartes, Mimosa Pale, Jaana Haaksiluoto, Joel Rosenberg, Tuukka Kaila, Ajatushautomo Demos Helsinki, Ilmari Helin, Tatu Hiltunen, Anssi 8000, Mikko Rikala, Roope Lipasti, Sami Lukkarinen, Pirjo Yli-Maunula, Niina Repo, Janne Saario, Paavo Halonen, Riku Korhonen, Johanna Porola, Kalle Lehto, Tero-Petri Suovanen, Kalle Hamm, Timo Väntsi, Petteri Tikkanen, Antti Ahonen, Pieta Koskenniemi, Erikiva-kollektiivi, Tomi Tuominen, Timo Harju, Janne Masalin, Kimmo Modig, Kati Keskihannu, Antti-Juhani Manninen, Chrzu, Edvard Lammervo, Petri Sirviö, Jan-Erik Andersson, Tero Nauha, Risto Kuulasmaa, Mikko Kaukolampi, Minna Vainio, Saku Tuominen, Anette Kaukonen, Rosa Liksom, Erja Hirvi, Valtteri Lipasti, Cay Sevon, Tomi Suovankoski, Marja Susi, Aapo Korkeaoja

(lista päivittyy vielä viimoisilla tehtävätoteutuksilla vuoden 2011 loppuun mennessä)

PS. Kaikki arjen löytöretkeilyyn kannustavat viikkotehtävät löydät täältä. Kummitaiteilijoiden lisäksi mukana on ollut joka viikko tarha- tai kouluryhmästä koostuva löytöretkeilysakki luomassa oman toteutuksensa. Kurkkaa löytöretkeilyryhmistä kertova blogi täältä.

Taiteilijatoteutuksia (klikkaa suuremmaksi)

  • vk 1 VK 1 - Kulttuuritoimen-, kirjast...
  • vk 2 VK 2 Mimosa Pale kehysti sattuma...
  • vk 3 uus VK 3 Jaana Haaksiluoto piti insp...
  • vk 4 VK 4 Joel Rosenberg mielihaluha...
  • vk 5 VK 5 Tuukka Kaila vaihtoi työväl...
  • vk 6 VK 6 Demos Helsinkiläisille koti...
  • vk 7 VK 7 Filosofi Ilmari Helin tutus...
  • vk 8 VK 8 Tatu Hiltuselle valograffit...
  • vk 9 VK 9 Anssi 8000 luki liikennemer...
  • vk 10 VK 10 Mikko Rikala leiki ajalla...
  • vk 11 VK 11 Roope Lipasti osoitti kiit...
  • vk 12 VK 12 Sami Lukkarinen adoptoi sv...
  • vk 13 VK 13 Pirjo Yli-Maunulan löytöta...
  • vk 14 VK 14 Niina Repo kokeili vaihtee...
  • vk 15 VK 15 Janne Saarion suurelta löy...
  • vk 16 1 VK 16 Paavo Halosen ylistystä jo...
  • vk 17 VK 17 Riku Korhosen valitsemat h...
  • vk 18 VK 18 Johanna Porola sissipuutar...
  • vk 19 VK 19 Kalle Lehdon hengästyttävi...
  • vk 20 VK 20 Tero-Petrin minielämänkert...
  • vk 21 VK 21 Kalle Hamn & co tuunasivat...
  • vk 23 VK 23 Timo Väntsin varjokuvan va...
  • vk 24 VK 24 Petteri Tikkasen äänikartt...
  • vk 25 VK 25 Antti Ahonen toisinkuvasi...
  • vk 26 VK 26 Pieta Koskenniemen kesäter...
  • vk 27 VK 27 Erikiva -kollektiivi piris...
  • vk 28 VK 28 Tomi Tuomisen kirje viiden...
  • vk 29 VK 29 Timo Harju vapaakatublogga...
  • vk 30 VK 30 Janne Masalinin kartta va...
  • vk 31 VK 31 Kimmo Modig juurrutti kaup...
  • vk 32 VK 32 Kati Keskihannun pilvipsyk...
  • vk 33 VK 33 Antti-Juhani Manninen tutk...
  • vk 34 1 VK 34 Chrzun pieleen menneiden v...
  • vk 35 VK 35 Edvard Lammervo sallisi as...
  • vk 36 VK 36 Petri Sirviö muutti ongelm...
  • vk 37 VK 37 Jan Erk Anderssonin karkki...
  • vk 38 VK 38 Tero Nauhan viikko supersa...
  • vk 39 VK 39 Risto Kuulasmaalle to do -...
  • vk 40 VK 40 Mikko Kaukolampi arpoi päi...
  • vk 41 Vk 41 Minna Vainion neulegraffit...
  • vk 42 VK 42 Saku Tuominen keksi rinnak...
  • vk 43 VK 43 Anette Kaukosen organisoim...
  • vk 44 VK 44 Rosa Liksomin kotimuseota...
  • vk 45 VK 45 Erja Hirvi lamputti autota...
  • vk 46 VK 46 Valtteri Lipasti lahjoitti...
  • vk 48 vk 48 Cay Sevon teki tunnustukse...
  • vk 49 vk 49 Tomi Suovankoski tuli johd...
  • vk 50 vk 50 Marja Susi tarkkaili eteis...
  • vk 51 vk 51 Aapo Korkeaoja julisti jal...