CV:n päivitystä ei pääse liian usein tekemään, vaikka pätkätyöaikaa elämmekin. Työn touhussa tulee välillä miettineeksi, että miten tämänkin työtehtävän tai pikanakin kääntäisi viralliselle curriculum vitae –kielelle… Uumoilin kyllä etukäteen Turku365:n olevan haastava ja opettavainen tuotanto, mutta en olisi uskonut osaavani vastata jo ensimmäisen vuosineljänneksen jälkeen seuraaviin kysymyksiin:
-Kuinka monta tuottajaa tarvitaan kantamaan yhtä puhelinkoppia ja miten saadaan teosteippaukset tarttumaan pleksiin pakkasessa (the answear is hiustenkuivaaja!)?
-Kuinka paljon kalkkia tarvitaan 17,7 kilometrin reitin merkkaamiseen viivauskoneella, jos liikutaan erityisen vaihtelevalla kävelyvauhdilla?
-Miten mummo kutoi kaikki punaiset räsymatot jouluksi lapsuudenkodin lattioille?
-Kuinka monesta kangastilkusta koostetaan tyynynpäälliset pilvipsykologianharrastajien kansoittamille rantapenkeille, joita muuten on Turun jokirannassa tasan 85 kappaletta ja Salonjoen törmillä 21 kappaletta?
-Miten tiffanylasista valmistetaan kevättuulenpuuskien kestäviä naakkoja ja miten monta päivänpaistattelupaikkaa niille löytyy Turun ydinkeskustasta?
-Miten monta 20 metrin köyttä riittää piirittämään Pallivahan jättiläisjärkäleen ja mistä löytyvät Suomen suurimmat pitsiliinaesiintymät?
-Mikä on lentopotku ja miten se tehdään?
Näihin vastauksen ovat opettaneet järjestyksessä seuraavat taideklinikan kevään teokset: Saarnin oodi odotukselle, Taagin raitiovaunureitit, Paraatimatto joutomaalle, Rantapenkkien torkkutyynyt, Hannun naakkaparvet, Leenan pitsikivi ja Kiikurien kaupunkitaidekokeilut.
T. CV:tään päivittelevä tuottaja Emmi Kantonen
Pingback: Päivä näyteikkunassa | Arjen löytöretkeilijät