Helena Korpela 9.8.2011 Laiva täynnä arjen filosofeja

Kapunkifilosofin vastaanotolla tarjolla oli kahvia, mehua ja filosofointia.

Filosofista päivää, arvon lukijat. Olen Helena Korpela, Turku365-tiimin tuorein löytöretkeilijä. Viikon verran on elämäni pursunnut kasapäittäin kyniä ja värikkäitä muistilappuja, valoisia työhuoneita ja puhelimia,  jotka pirisevät tavanomaista kiivaammin. Minulla on työ, josta Turkua, kotikaupunkiamme, pyritään jatkuvasti tutkimaan uusista vinkkeleistä. Turku365:ssa minut imaistiin maailmaan, jossa kaupunki on ikään kuin värityskirjan aukeama, jota mahdollisimman yksityiskohtaisesti ja yllättävästi pyritään värittämään. Viikko sitten alkanut työharjoitteluni on sujahtanut maailmaan, jossa siirtolohkareet kuorrutetaan pitsillä ja ulkoilman raiskaamat suojakaiteet neulegraffitilla. Tässä maailmassa voi Aurajoen rantatörmällä kohdata kaupunkifilosofin, joka pyydystää käsiinsä leppäkerttuja ja juttelee ohikulkijoille tyttöjen ja poikien eroista, moraalista, jumalasta, kuolemasta, hyvästä ja pahasta.

Café Artin edustalla, jokivarren nurmikolla lepää mattokokoelma. Kokoelman päällä komeilee nojatuoleja, värikkäitä jakkaroita, termarissa on kahvia ja kannussa kylmää mehua. Tämän asetelman keskellä istuskelee filosofi Ilmari Helin. Minä istun punaisella jakkaralla valkoisen kyltin vieressä ja toimitan ensimmäistä työtehtävääni. Ihmisiä pyöräilee ohi, jotkut kääntävät kelkkansa takaisin päin lukeakseen kyltin paremmin. Ohikulkijat ihmettelevät, he nauravat, suurimmalla osalla nousee kasvoille ujo hymy. He ovat juuri lukeneet kyltistä kaupunkifilosofin vastaanotosta. ”Tervetuloa kaupunkifilosofin vastaanotolle. Tartu kaffekuppiin ja istahda ihmettelemään elämää maisteritason filosofin kanssa. Maksuttomasti.” näillä sanoilla saan ihmiset ilahtumaan ja istahtamaan alas.

Kyltti sai pyörän jarrut kirskumaan ja ujoja hymyjä kasvoille.

Viime viikon kolmen päivävastaanoton ja viikonloppuisten iltaristeilyjen aikana minun ja muutaman muunkin kanssatallaajan silmät revähtivät apposen auki, mitä tulee ihmisten avoimuuteen. Ennakko-olettamukseni oli, että turkulaiset hiihtäisivät tuolirykelmämme ohi katse putkessa niin, että tätä tavallisesta poikkeavaa näkymää ujosteltaisiin tulla tutkimaan ja ihastelemaan.  Tämä ennakkoluuloni osoittautui hyvinkin pian vääräksi. Näillä vastaanotoilla itkettiin, naurettiin, pelättiin kiikkerältä jakkaralta Aurajokeen vierimistä ja toden totta puhuttiin. Näillä vastaanotoilla ventovieraat turkulaiset istahtivat saman nurmiolohuoneen äärelle käydäkseen aitoa keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa. Näillä vastaanotoilla toisilleen tuntemattomat kuuntelivat ja, uskallan vieläpä väittää, oppivat toinen toisiltansa. Pikkupojasta nuoreen naiseen ja eläkeläispariskuntaan moni saapui vain kuuntelemaan hiljaa vierestä ja päätyikin yllättäen jakamaan omia elämänkokemuksiaan ja ajatuksiaan.

Filosofi Helinin vastaanotoilla oli helppo aistia, kuinka suuri tarve ihmisillä oli istahtaa filosofin vierelle päästäkseen punnitsemaan maailman tilaa. Monien ihmisten huulilla hiipivät kysymykset maailman pahuudesta. Tämän aihepiirin keskustelut laajenivat erityisesti filosofisilla iltaristeilyillä, kun keskimäärin parinkymmenen hengen risteilijäjoukko täytti Pikku-Pukin lauantai ja sunnuntai-iltana. Toisiko yksi maailmanhallitus mukanaan maailmanrauhan? Mikä on yksilön sisäisen rauhan merkitys maailmanrauhan rakentamisessa? Kuinka minä yksilönä käytän valtaani toisen yli? Mitä on arkipäivän pahuus? Mikä on sattuman merkitys elämässä vai tapahtuuko kaikki tietoisten päätösten seurauksena?  Näissä keskusteluissa moni sivusi ajatuksissaan Norjan tragediaa ja pohti diktatorisen ja demokraattisen vallan merkitystä.

Filosofisella iltaristeilyllä oli ilmassa maailman rauhaa.

Sunnuntai-illan hämärtyessä Pikku-Pukki muuntui filosofisten keskustelujen keskuspaatiksi.

Filosofisilla päivävastaanotoilla ja iltaristeilyillä puhuttiin myös hyvyydestä. Minä ja eräs ohikulkija tulimme vastaanottoa seuratessamme siihen lopputulokseen, ettei maailma ihan läpimätä paikka voi olla, kun siinä tällaisia ihmisiä sikin sokin risteilee – ihmisiä, jotka haluavat istahtaa mehulasilliselle tuntemattoman kanssaristeilijän vierelle. Tätä ajatusta tukee myös filosofi Helinin ajatus siitä, ettei maailmassa ole olemassa ”niitä”, jotka tekevät pahan. On kaikessa olemassa vain ”me”. Viime viikko todisti myös sen, että niin moni meistä haluaa puhua, mikäli tielle sattuu joku, joka todella tahtoo kuunnella. Ja että me myös kuuntelemme, kun on joku, jolla on oikeasti jotakin sanottavaa. Välillä filosofisilla iltaristeilyillä vesisade piiskasi Pikku-Pukkia ja alus meinasi juuttua kiinni Aurajoen ryteikköiseen pohjaan. Mutta mitäpä sillä on väliä, niin tiivistunnelmaisessa paatissa kuin rantanurmellakin keskustelu oli hyvää ja meille monelle niin tarpeen.

Nämä ajatukset rustasi Helena, arkipäivän filosofi, joka kokee onnellisuutta kohtaamistaan muista arjen filosofeista.

Kuvat: Karoliina Knuuti ja Lilli Haapala