Meiju Niskala 31.12.2011 Kiitos arjen löytöretkeilijät!

IMG_7909

Tässä sitä ollaan, vuoden toisiksi viimeisessä päivässä. Se tarkoittaa sitä, että Arjen löytöretkeilijöiden on aika sulkea Turun toimisto ja siirtyä eteenpäin.
Viimeiset 365 päivää ovat pitäneet sisällään paljon. 186 intervention ja teoksen kokonaisuudessa on ollut mukana yli 50 000 kaupunkilaista, 120 taiteilijaa ja 60 koululaisryhmää — 30 000 henkilöä enemmän, kuin suunnitelmissa luki vielä kolme vuotta sitten.

Selasin joulun aikana tuotantokameraa, josta löytyi 6700 kuvaa. Tuli haikea olo. Millä voimalla sitä uskoikaan että 400 kiloa pitsiä löytyisi ympäri Suomea Pallivahan pitsihuntu -teosta varten. Ja että puoli kilometria mattoa saadaan kudotuksi puolessa vuodessa vapaaehtoisten voimin?

Vastaus: eteenpäin ajava voima on ollut halu pistää toinen käsi jyväsäkkiin ja toinen käsi multaan, kerätä mukaan hyvät joukot ja ryhtyä hommiin —eli iskeä Turkuun niin paljon ja niin moneen suuntaan syötteitä vuoden aikana, että ainakin osa niistä tuottaisi kiinnostavaa satoa kaupunkilaisten keskuudessa tämänkin vuoden jälkeen.

Suomalaista kaupunkitaidetta on tallennettu suhteellisen vähän. Siksipä tätä teoskokonaisuutta tehdessä on pyritty siihen, että lopputuloksen ohella myös tekemisen prosessi tallennetaan onnistumisineen, hullutuksineen ja haasteellisuuksineen näille sivuille. Kaikkea, väsyneestä naurunremakasta turhautumisen kyyneliin ei ole kirjattu —mutta pääsääntöisesti olemme yrittäneet tallentaa tekemistä myös niin, että työmäärä teosten takana olisi havainnollinen. Kun julkisen tilan teosten perusominaisuudeksi on määritelty  selkeä käyttöliittymä, on hyvä tuoda konkreettisesti esiin myös työmäärä teoksen takana. Kuten kirjailija Mikko Rimminen on joskus sanonut: “Aina kun lukee kirjasta yhden sujuvan lauseen, tietää että sen eteen on tapeltu paljon.” Ideat itsessään eivät kanna ilman loppuun asti ajateltua ja kokeiltua toteutusta.

Ryhdyin kirjoittamaan viimeistä blogimerkintää toiveenani, että se kietoisi koko kuluneen vuoden yhteen. Se ei olisi raportti vuodesta, mutta se kokoaisi yhteen vuoden teemoja, avaisi julkisen tilaan tekemisen näkökulmia erityisesti niille, jotka ovat asiasta kiinnostuneet, ja sisältäisi henkilökohtaisiakin liikutuksen hetkiä kuluneelta vuodelta. ja voisi kertoa sellaisistakin asioista, mitkä tästä blogista on jäänyt kertomatta.

Mutta siitä kirjoituksesta ei tullut blogia. Siitä tuli 11 sivua pitkä essee, jonka julkaisen tämän merkinnän linkkinä lähitulevaisuudessa.

Tässä kohtaa voin vain sanoa sydämelliset kiitokset kaikille prosessissa olleille —vapaaehtoisille, taideklinikkalaisille, mukaan pyydetyille ammattilaisille, arjen löytöretkeilijöiden kummitaiteilijoille ja koululaisryhmille, Yle Radiolle  ja Turulle. Ilman Turkua (sen politiikkaa, historiallisia kerrostumia, turkulaisia), arjen löytöretkeilyn filosofia ei olisi syntynyt eikä kehittynyt kuluneen kymmenen vuoden aikana.

Kiitos myös sisäisesti tuotantotiimillemme, joka koottiin tätä vuotta varten, ja joka jatkaa seikkailua tästä vuodesta eteenpäin eri puolella suomea, harjoittelijoille ja yhdistyksen sekä säätiön hallitukselle. Kiitos!

Arjen löytöretkeilijöiden kapteeni, Meiju Niskala
” Siin’ on kyntö, siinä kylvö, siinä kasvo kaikenlainen, siinäpä ikuinen onni.”
— Väinämöinen