Emmi Kantonen 27.3.2011 Sukkulointia messuilla

Maila ja jono

Otin lauantaina 143 valokuvaa. Vaikka pysyttelin kameran kanssa vain muutaman neliömetrin alueella, kaikissa kuvissa vilisevät eri naamat. Yhdistävänä tekijänä voi havaita keskittyneen ilmeen kasvoilla ja punasävyiset matonkuteet.

Vietin viisi tuntia kuvaten ja kertoen Turku365 Paraatimatosta Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuus ry:n messuosastolla Turun Kädentaitomessuilla. Sinä aikana osastolla piipahti satoja käsitöiden ystäviä, joista iso osa kiinnostui paikalle roudatuista kangaspuista. Oman raitansa paraatimattoon kutoivat päivän aikana reilu 50 messuvierasta. Suurin osa veresti vanhaa taitoa, mutta hädin tuskin polkimille yltäviä ensikertalaisiakin uskaltautui kokeilemaan.

Miehiä oli selkeästi hankalampi houkutella penkille asti. Monet usuttivat vaimonsa asialle ja tyytyivät itse muistelemaan sitä, miten sitä kasvettiin äidin mattopuiden louskuttaessa tasaisesti leikkien taustalla. Muutamia miehiä kiinnosti kangaspuiden teknisten ominaisuuksien vertailu (ei varsinaisesti yllätä tämä) ja kaivoipa yksi mittansakin taskusta tarkistaakseen poljinpuun leveyden.

Joka tapauksessa kangaspuut ja paraatimatto toimivat selkeänä vetonaulana käsityötuotteita pursuavassa messuhallissa. Huoli kutojien vähenemisestä ja perinteen vähittäisestä katoamisesta tuntui vähemmän uhkaavalta, kun pisteessä parveilivat parhaimillaan perheiden kolmen eri sukupolven edustajat.

”Messuhifistelijöiden” lisäksi paraatimattoa kutomaan tarvitaan kevään aikana lukemattomien kaupunkilaisten apua, 500 metriä on meinaan aikamoinen mitta matolle! Mattoa on mahdollista käydä kutomassa Varsinais-Suomen Käsi- ja taideteollisuus ry:n ja Åbolands hantverkin kaikissa toimispisteissä. Mukaan saa ottaa oman punasävyisen kuteen, mutta paikanpäältä löytyy sekä valmiita kuteita (mm. punertavaa Nansoa, Marimekkoa ja Finskua!), että ystävällistä opastusta ensikertalaisille. Oman raitansa voi koittaa bongata Kakolanmäeltä heinäkuussa, kun matto johdattaa kaupunkilaiset hienon maiseman ääreen.

Haastakaahan neidit myös poikaystävänne kokeilemaan!

Terveisin tuottaja Emmi, joka rahaa Tominsa kangaspuiden äärelle heti ensi viikolla :)

Kädentaitomessuilta 26.3.2011 (klikkaa suuremmaksi)

  • raitaa raidalla Raitaa raidalla
  • kudontakirjan täyttöä Kudontakirjaa täyttämässä
  • kutojapoika Poika otti rohkeasti haasteen va...
  • kutoja 5 Kumpikohan on pidempi, matto vai...
  • Punaista kudetta Punaista kudetta riitti
  • kutoja 9_2 Raita ja paitaa samaa tummanpuna...
  • kutoja 2 Kannustusjoukot saa myös ottaa v...