Meiju Lampinen 25.5.2011 Vanhat kuvat innostivat tarinoimaan

IMG_5044

Sunnuntaimaalareiden kesäkuiseen teokseen on tulossa mukaan kolmisenkymmentä maalaria. Maanantai-iltana Taideklinikan tiimi vieraili Sirkkalankadulla, Sunnuntaimaalareiden kerhohuoneella. Kaksituntisen aikana maalarit valitsivat mieleisensä kuvat vanhasta Turusta, joiden päälle ja viereen he luovat uudenlaisen näkymän. Teospäivänä maalaustelineet asetetaan täsmälleen samaan kohtaan kuin mistä valokuva on aikoinaan napattu.

Ensin tutustuttiin mahdollisiin ideoihin toteutustekniikasta.

Vanhan kuvan päälle voi maalata vaikka visioita tulevasta tai näkymiä nykyhetkestä.

Sitten valikoitiin mieluisat kuvat: osalle kuviin liittyi muistoja, toisille tuli mieleen, kuinka maisemassa voisi kohota esimerkiksi musiikkitalo!

Valituista kuvista saatettiin leikata pois jotain osia uusien maisemien täytettäväksi.

Valinnan varaa riitti!

Kuvat esimerkiksi torin vanhasta lyhdystä, lumisesta Taidemuseonmäestä, kävelykadusta rautakauppoineen ja nykyinen Kop-kolmion kulma vossikkoineen toivat mieleen muistoja ja hienoja tarinoita. Kuusikymmentäluvulla oli kertoman mukaan ratikka jäänyt sutimaan Kauppiaskadulle, kun joku oli avannut siirappiauton tankin Maariankadun loivan ylämäen tienoilla. Millainen kuulokuva siitä onkaan syntynyt, kun ihmiset ovat talsineet siirappisine jalkoineen ympäri Turkua!

Ensi viikolla uudelleen kuvien pariin Sirkkalankadulle matkaava Taideklinikan assistentti Meiju Lampinen jää odottamaan, millaisia tarinoita silloin kuullaan ja millaisia visioita teoksiin silloin syntyy!