Emmi Kantonen 28.7.2011 Naakkojen muuttoliikennettä lukuina

bongaajan korva

Taideklinkan herrasmiesvahvistus Hannun taiteilemat naakat (21 toinen toistaan komeampaa yksilöä) ilahduttivat lentoreittiensä varrelle osuneita kaupunkilaisia kahden (2) viikon ajan keväällä 2011. Tuotantotiimin suorittamiin pistotarkkailukeikkoihin perustuvien arvioiden ja huolellisen kertotaulukoinnin mukaan naakat bongasi pyrähdyksen aikana ainakin 2000 kaupungin tarkkasilmäistä käyttäjää, vaikka keskeisille paikoille sijoittuneiden parvien ohi trafiikkia riitti keväisillä kaduilla paljon enemmänkin. Seitsemällä (7) eri katolla ja reunustalla levähtäneet tiffanylasilinnut lepäilevät kesähelteiden yli, mutta kenties pääsemme näkemään ne katukuvassa uudestaan syksyn muuttoaikaan… Pidetäänhän siis silmät sirrillä myös kattoja kohden!

Lukuja listaili tuottaja Emmi, joka haikailee kaupungin katsastamista jälleen naakkaperspektiivistä.