Helena Korpela 11.11.2011 Ain laulain työtäs tee… Ainakin sillon, kun paikalle pelmahtaa Ylistyskuoro.

IMG_7316

Päivämäärä on 10.11.2011 ja maailmani räjähtää taas aavistuksen verran apposen auki. Minut imaistaan mukaan maailmaan, jota säestää Ylistyskuoro. Vuoden viimeinen Ylistyslaulu-keikka tuo liikutusta pintaan jo pelkästään sivusta seuraajallekin. Näin kertovat ainakin omassa mahassani hyrräävät perhoset ja ylöspäin nousseet suupielet Ylistyslaulajien toimintaa seuratessa. Tämän kulttuurivuoden viimeinen ylistävä keikka suuntaa kulkunsa Turun yliopistoon.

Täpinöivä kuoro...Joko jooko alotetaan, jooko..?

Ja kun ylistettävä on saatu paikalle ja ylistys aloitettu, on ilmassa ihmetystä.

Kun Aurajoen asiallinen lauluryhmä kajautti ylistäviä kiitoslauluja ne ansainneelle työntekijälle, alkoi mielessä surrata hyvä mieli. Tilanne herkisti pohtimaan, kuinka hyvästä työstä saadaan liian harvoin kiitosta. Tässä pienessä arjen askarviidakossa meistä moni ahertaa oman työluolansa uumenissa, työtaakan uuvuttamana. Väsymyksestä huolimatta lähikaupan kassaneiti jaksaa hymyillä vaativallekin asiakkaalle ja se neonväriseen siivousasuun pukeutunut lakaisijapoika lähes huomaamatta pitää kauppakeskuksen lattian siistinä päivästä toiseen. Entä se raksalla vasaran varressa ahertava anonyymi kypärähemmo, joka ei monikymmenvuotisen uransa aikana ole viettänyt vielä ainoatakaan sairaslomapäivää? Tai se vastavalmistunut opettajatar, joka lukee oppilaiden esseitä yliajalla, ilman lisäkorvausta? Yhteistä heille ja meille kaikille on, että haluamme tehdä työmme hyvin.

Ja kun tätä ajatusta vasten peilaan Ylistyslaulujen tärkeyttä, alkaa rintani alla kivasti kuumottaa. Tajuan, että se on tärkeää! Tämä on tarkeää! Ja joskus siinä arjen aherrupyörässä voi käydä niinkin ihanasti, että joku työtoveri tai naapuri tai ohikulkija pysähtyy katsomaan työtäsi. Työtoverisi huomaa työpanoksesi – ja päättää ilmiantaa sinut Taideklinikan Ylistyslaulajien kuorolle….

...ja sitten käy niin, että saat ylistyksen lisäksi ruusuja, lempileivoksiasi ja kakkua koko työpoppoolle.

Ilmiantaja astukoon esiin!

Näin ihminen jää kiinni hyvästä teosta.

Kun seuraan vierestä ihmisten ilmeitä ja eleitä, kuuntelen kuoron sanoituksia ja koko sen ihmisköörin rektioita, joka tänä tänä päivänä yliopiston aulassa jököttää, havahdun teoksen yhteisöllisyyteen. Vaikka vain yksi työntekijä on ilmiannettu hyvästä työstään, laulun (ja kakun) vaikutus leviää läpi työyhteisön. Koko työyhteisö saa kokea jotakin tavallisesta poikkeavaa hyvää; he saavat yhdessä naureskella rusettikaulaisen kuoron hullunkurisille, mutta todenmukaisille sanoille. He saavat muiston, joka on koko työporukan yhteinen. Koko työyhteisö on Ylistyslaulajien mukana pysähtynyt arjen nyrjäytykseen.

On aika koko työjengin kuulla Ylistyslaulu virkanaisille ja -miehille.

Ja kaikkea tätä mielessä pyöritellessä tulee vallan sellainen olo, että mitä jos sitä vaikka kehaisisi joku päivä oivaa työtoveriaan, luokkatoveriaan tai häntä, joka kanssasi haravoi syksyn viimeisiä lehtiä pihalta pois. Mitenkähän siinä kehun lomassa kävisi? Siinähän voisi käydä vaikka niin, että hyvä saisi palkkansa ja ilmaan tirahtaisi voimaturaus syksyisen aherruksen tueksi. Joko koitetaan, koitetaanko Nyt?

Kun Ylistyslaulukuoron virallisesti nuorimmat hangaround-jäsenet - jo aavistuksen vanhempia kuin viime keikalla - on pakattu mukaan, on aika sanoa hei-hei...

Nämä ajatukset rustasi Helena Korpela, joka nyt Ylistyslaulujen inspiroimana aikoo kiittää itseään hyvin tehdystä työstä.