Turku365 - vuosi arjen löytöretkeilyä

Aamu. Liian aikainen aamu. Väsyttää. Mutta ei saa nukkua pitkään, menee aikaa hukkaan. Kamalaa. Miksi kiusaan itseäni näin. Tänä vuonna takana on jo kuusi ensi-iltaa: ohjaajana, näyttelijänä, valo- ja äänisuunnittelijana ne… Teatteria sen eri muodoissa. Aikaa on hyödynnetty urakalla. “Saisiko vielä nukkua?” kysyn Nopalta. Noppa vastaa myöntävästi. Kömmin tyytyväisenä ja puhtaalla omallatunnolla takaisin peiton alle. Noppa on puhunut. Tänään se on vastuussa.

Asettelen alushousuja sängylle riviin. Niitä on kuusi, kuten nopassa
silmälukuja. Heitän numeron neljä. Nelosella kilpailee hirveimmät perinnoksi saadut pappakalsarit mitä kaapistani löytyy. Puen ne päälleni. Ne tuntuvat merkityksellisiltä, kohtalokkailta. Kohtalon kalsarit..

Täytyy oikeasti ruveta tarkkailemaan mitä päälleen laittaa. Mitä järkeä, että kaappi on täynnä vaatteita, ja silti käyttää aina samaa paitaa? Varastoi kalsareita tai sukkia, joita ei ikinä käytä tai joita ei kehtaa edes julkisesti näyttää? Vaatekaappini on museo, jossa eri vuosikymmenten asusteet odottavat tulevansa taas muotiin.

En osaa tehdä päätöksiä. Pohdin vaihtoehtoja läpikotaisin, puhki, kunnes aivoista on tullut päätöksentekoon kykenemätöntä puuroa. Vasta sitten, väsyneenä, luovutan ja valitsen jotain. Tekemääni päätökseen tyyttymättömänä ja epävarmana.

Jo päiviä olen yrittänyt ratkaista järjestämäni Tallinnan
ryhmämatkan hotellia. Nyt se on siinä. Yksi heitto. Hotelli valittu. Helpotuksen aalto hyökyy ylitseni.

Ystäväni pyytää minua illalla keilakilpailuihin. Pitäiskö? Ei kyl jaksais? Hirvee homma. Mut olis kyl kivaa. Ei mut en mä oo treenannu tarpeeks. Siel kyl näkis kavereita. Mut jaksaako niitä nähdä? Vois tehdä jotain muuta. Mut ei oo mitään muuta. Mut silti jos keksis jotain muuta tekemistä.. “HEITÄ MINUA!” Huutaa Noppa pöydältä.. Olipas hyvät ja kivat kisat. Hyvää seuraa, voittamisen ja itsensä ylittämisen riemua, maustettuna muutamalla pettymyksellä ja oppimiskokemuksella. Jee!

“Mitä tänään söisin?” Kysymys on turha. Retorinen. Tiedän jo päätyväni syömään samaan ravintolaan, saman annoksen. Ja videovuokraamon kautta kotiin. Mistä nämä rutiinit oikein tulevat? Näinkö minä siedän arkea?

Toistan itseäni. Olenko oikeasti näin tylsä..? Ehkä, mutta en tänään. Tänään söin eri ravintolassa, eri annoksen. Tänään kohtalo ajoi minut videovuokraamosta ulos ja pelaamaan seurapelejä viehättävässä naisseurassa, viehättävän naisen asuntoon.

Olen nähnyt valon. Parempi jättää päätöksenteko sille joka sen osaa. Noppa siis taskuun huomennakin.