Arkipäivän supersankari
Tämä tehtävä osoittautui minulle hankalaksi. Huomasin, ettei minulla ole oikeastaan mitään erityistä suhdetta supersankareihin. Etsin erilaisia vaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta melko pelkistettyyn ja pitkälle tulkittuun vaihtoehtoon.
Päädyin tekemään en mitään. Tämä tuntui läheiseltä jonkinlaisena harjoituksena. En kuitenkaan tarkoita, että meditoisin kaupungin keskustassa, melussa ja vilinässä. Tarkoitan sellaista tekemättömyyttä, joka ei arvota, ei tulkitse, ei määrittele, ei pyri mihinkään eikä myöskään tarraudu mihinkään. Asetin tämän tavoitteeksi viikon ajaksi. En onnistunut, mutta pyrin pitämään tämän intensiivisenä harjoitteena liikkuessani kaupungilla. Pyrin pitämään tällaisen ”supersankari” –virityksen päällä koko päivän, ja viikon ajan – itse asiassa sen jälkeenkin.
Kysymykseksi jää ”Mikä tämä on?”, ilman puuttumista maailman toimintaan. Itselleni asettaman tehtävän paradoksaalisuudesta huolimatta, pyrin suhtautumaan maailman menoon ja melskeeseen tuon kysymyksen kautta – mikä tämä tai tuo on?
Sen sijaan tehtävään liittyvät kuvat, eivät suoranaisesti kuvaa sitä tapaa miten tehtävän suoritin. Kuvaa varten jouduin rakentamaan toisenlaisen strategian, jolloin kuva toimii viittauksena esittäämäni ajatukseen. Myös tapa jolla olen kuvat ottanut, ilman jalustaa tai tarkkaa rajausta, alleviivaavat maailman lakkaamatonta hälinää ja muutosta. Siellä ei-ajatteleminen tai tulkitsematon kysymys on haastava, supersankarin voimia vaativa asetelma.
Pingback: Arjen Supersankari | tero nauha