Viikkotehtävä 34 Kokoa pieleenmenneiden kuvien näyttely Kaivele tällä viikolla varastostasi hutilaukauksia, joissa pääosassa esiintyvät silmät kiinni olevat ihmiset tai epätarkkoina tallentuneet eläimet.

pieleenmennytkuva

Mihin ne ovat joutuneet, kaikki vuosien aikana otetut epäonnistuneet tai tärähtäneet valokuvat, joissa ihmisillä on silmät kiinni, pääosassa näkyy koiran pylly tai salama on polttanut kaikki sävyt puhki? Etsi tällä viikolla laatikonpohjilta pieleen menneitä valokuvia, ja kokoa niistä pieleenmenneiden valokuvien näyttely julkiseen tilaan.

Kaiva laatikoista omituisilla irvistyksillä varustetut omakuvat ja laukkujen sisäosat tallentaneet sattumaotokset. Poimi omaan pinoon epätarkat lähikuvat pulskasta lemmikkikissasta ja toiseen pinoon kuvat, joissa päähenkilöiltä on rajautunut osa päästä tai vartalosta pois. Laita esille myös punaisilla silmillä varustetut perhepotretit tai kuvat, joissa linssin eteen on sattunut sormi.

Pieleenmenneiden kuvien näyttelyn voit ripustaa esimerkiksi kotipihan pyykkinarulle, pykkitupaan tai puiston penkeille. Halutessasi voit tuoda oheen myös vieraskirjan, josta ilmenee milloin ja missä kuvat on otettu.

Tällä viikolla pieleenmenneiden valokuvien kummitaitelija on animaatio-ohjaaja Chrizu, joka paljastaa muun muassa sen, miltä näyttävät ruotsalaisten tyttöjen järjestämät kotibileet ja Turun keskiaikamarkkinat vuonna 1998. Chrizun ja Nummenpakan alakoulun kummit paljastavat valokuvansa sivuilla keskiviikkona. Turku365 -tuotantokameraan tallentuneiden kuvien kamalimmat otokset näkyvät myös blogissamme viikon aikana.

Tällä viikolla Arjen Löytöretkeilijöiden hauskimpia hutikuvia selaileva,

Meiju Niskala Arjen löytöretkeilijä ja Turku365-teoksen taiteellinen johtaja

Viikon kummitaiteilija

Animaatio- ja elokuvataiteilija CHRZU

Omakuva

CHRZU on turkulainen animaatio- ja elokuvataiteilija, joka myös tekee levykansitaidetta ja kuvituksia.

Viikon löytöretkeilyryhmä

Nummenpakan koulun 3-4c luokka

Luokan kuva

Nummenpakan koulussa syyslukukausi alkoi mielikuvitusta herätellen, kun luokassa pidettiin pieleenmenneiden valokuvien näyttely.

Arjen löytöretkeilijät Yle Turun aalloilla!

Kuuntele viikkotehtävien toteutuksia myös Yle Turun verkkosivuilta.

Kuuntele