Varjossa on ihana olla
Auringon porotus on ihmeellistä, odotettua ja tarpeellista. Pidän itsekin lämmöstä, mutta täytyy myöntää, että auringon hehkuessa täydellä tehollaan vetäydyn hyvin mieluusti varjoon tai ainakin puolivarjoon. Mielellään ison puun vilpoisan katoksen alle tai paikkaan, jonne auringon valo pääsee tunkeutumaan jotenkin muuntautuneena: viipaloituen, täplittyen tai vaikka pelkkänä heijastuksena.
Viihdyn varjossa ja pidän varjoista. Viikkotehtävä pyydystää varjoja oli hyvin mieluinen, joskaan ei ihan helppo. Parhaat varjot yllättävät silloin, kun kamera ei ole mukana tai ne ehtivät kadota, kun olet hakenut kameran. Vuorokaudessa parasta aikaa kohdata auringon tekemiä ihmeellisiä varjoja on myöhäinen ilta ennen auringon laskemista tai toisaalta hyvin varhainen aamu. Näin alkukesästä se tarkoittaa ilta-kymmentä ja aamu-viittä. Yökyöpelit ja aamuvirkut, kamerat mukaan siis.
Viikko, jolloin tein tätä viikkotehtävää, oli melko pilvinen ja vähävarjoinen. Onneksi yksi aurinkoinen ehtoo pelasti tilanteeni. Olen poiminut varjokokoelmaani keinovalon (esim. katulamppujen) tekemiä muotoja, ja jonkun varjon olen lainannut aiemmin nappaamistani otoksista.
Varjoja teatterissa… En nyt malta tässä yhteydessä olla kirjoittamatta eräästä hienosta taiteen lajista. Nukketeatteria opiskellessamme tutustuimme myös vanhaan mutta samalla moderniin teatterimuotoon, varjoteatteriin. Itsekin ajattelin etukäteen, että varjoteatteri on tylsää kaksiulotteisten ja kömpelöiden hahmojen hinkkausta pingotettua lakanaa vasten. Mutta etenkin vieraileva opettajamme, italialainen varjoteatteriguru Fabrizio Montecchi avasi silmäni. Varjot ovat jatkuvasti muuntuvia näyttelijöitä, jotka liikkuvat, etääntyvät tai pienenevät valon lähteestä ja heijastettavan pinnan etäisyydestä riippuen. Varjojen lähteet (eli varjonuket) voivat olla kaksiulotteisia, kolmiulotteisia, ihmisiä, esineitä, nestettä, savua, mustavalkoisia tai värillisiä. Heijastettava pinta voi olla muutakin kuin käytöstä poistettu lakana: muovia, harsoa, paperia, vaatteita, kasveja, kooltaan nenäliina tai kymmenien metrien kangas. Valon lähde voi olla sähkövaloa tai elävää tulta, se voi olla paikallaan tai liikkua. Varjoteatterissa on monta muunneltavaa elementtiä, rajana vain mielikuvitus.
Varjot ovat oivallisia ja toistaiseksi aika vähän käytettyjä keinoja teatterissa, nukketeatterissa, tanssiteatterissa, sirkuksessa, tai ihan vaikkapa lasten leikeissä ja taidekursseilla.
Ihminen on todennäköisesti kertonut tarinoita varjojen avulla jo luolissa asuessaan, nuotion heittäessä luolan seinään erilaisia varjoja. Kaukoidässä varjoteatterilla on keskeinen uskonnollinen tehtävä. Vanha tarina varjoteatterin synnystä kertoo seuraavaa (tarinasta saattaa olla toisenlaisia muunnelmia, tässä oma kuulemani). ”Kiinassa oli kerran keisari, jolla oli verrattoman viehättävä ja viisas puoliso. Puoliso oli niin viisas ja neuvokas, että hän jopa osallistui maan johtoon neuvoillaan. Eräänä päivänä puoliso menehtyi äkillisesti. Keisari suri puolisoon niin kovin, että hän menetti elämänhalunsa. Maa alkoi luisua sekasortoon, ja maan hallitus huolestui. Silloin keisarin lähin palvelija keksi erään keinon, jolla piristää kuningasta. Hän rakensi edesmenneestä keisarinnasta kaksiulotteisen näköishahmon ja viritti keisarin maakuuhuoneen vaalean varhon taakse valkean. Illalla keisarin saapuessa huoneeseen kuningatar ilmestyi hämmästyneelle keisarille varjokuvana. Keisari puhkesi kyyneliin tavatessaan jälleen rakastamansa puolison. Keisari keskusteli puolisonsa kanssa ja kertoi tälle ikävästään. Ennen pitkää he rupesivat puhumaan maan asioista, ja keisarin ihmetykseksi keisarinna antoi ohjeita maan asioiden hoidosta. Tästä illasta eteenpäin kuningatar ilmestyi keisarille joka ilta. Niin keisari sai jälleen elämänlangastaan kiinni, ja alkoi hoitaa kunnialla tehtäväänsä, joka hänelle oli annettu.”
Näin siis ehkä on syntynyt varjoteatteri…
Kustavissa 1.6.2011
Timo Väntsi
