Tässä ajassa hyvän julistajan on oltava varovainen. Aikamme on niin täynnä julistuksia, yhtä lailla kaupallisia, poliittisia kuin uskonnollisiakin, että siinä huutokuorossa hyvän julistajan ääni hukkuu helppoheikkien tai kamasaksojen kilpamouruntaan.
Siksi hyvää on julistettava huomaamatta, kuin kuiskaten, kuin hipaisisi ruuhkassa ohikulkijan takinlievettä tai painautuisi yöllä suuren talon kivijalkaa vasten ja toivoisi asukkaille siunausta.
Valitsin kolme tekstiä vanhoilta viisailta miehiltä. Vaikka kaksi heistä on jo kuollut (Canetti ja Carpelan), ei kuolema voi tyhjentää heidän viisauttaan. Heidän sanoissaan on toivoa ilman liioittelua ja uskoa ilman hengen jäykkyyttä. He puhuvat hyvästä helposti kuten puhuu ihminen, joka on osannut päästää hyvän lähelleen. Heitä kannattaa kuunnella sitä tarkemmin, mitä meluisammalla seudulla on.
Vein näiden kolmen viisaan miehen sanat kirjastoon ja kätkin ne paperilapuilla kolmen kirjan väliin. Kenties juuri oikean hyllyn eteen kumartuu joku, joka kaipaa hiljaista hyvää julistusta. Ja kenties hän avaa juuri oikean kirjan ja löytää sattumalta sanat, jotka puhuvat hänelle hyvästä niin läheltä, kuin kuiskaten, että ne hetken tuntuvat hänen omilta sanoiltaan.
Hyvin kauniit silmät ovat sietämättömät: niitä täytyy aina katsoa,
niihin hukkuu, kadottaa itsensä, ei kotiudu enää mihinkään.
Elias Canetti
Ab ovo
Olen elämääni ympäröivä tarina, alkuperäni on minussa. Yhä
enemmän sisintä, yhä enemmän muotoa, yhä enemmän silmää;
maailmanmunasta tupruamme kuin tähtipöly ja kuolemme kuin korennot.
Sisimmästään luonto luo salaperäiset muotonsa ja laskee käteemme
munan, kiven, tai avoimen sydämen silmän.
Bo Carpelan
Heinäkuulta -90
Oli hautajaiset.
Tunsin että kuollut
luki ajatukseni
paremmin kuin minä.
Urut vaiti, linnut lauloivat.
Kuoppa ulkona auringonpaahteessa.
Ystäväni ääni pysyi
minuuttien kääntöpuolella.
Ajoin kotiin. Kesäpäivän hohde
näki lävitseni,
ja sade, ja hiljaisuus,
kuu näki lävitseni
Tomas Tranströmer
Onkohan kenenkään sormiin vielä osunut?