Viikkotehtävä 35 Salli! Mieti millaisien asioiden toteutumista haluaisit arjessa vahvistaa ja suunnittele näiden pohjalta julkiseen tilaan sijoitettavat sallimuskyltit.

JanE vastasi 26.10.2011 klo 10:13

Sairastelujeni vuoksi tehtävät hieman kasaantuivat, mutta jos minulla olisi ollut aikaa todella olla sallimisen sanansaattaja, olisin:

-Kirjoittanut bussin penkkien selkänojiin ohjeen: “Jutteleminen vierustoverin kanssa EHDOTTOMASTI SALLITTU.”

-Olisin vienyt jonnekin missä skeittarit kokoontuvat ison kyltin: “Rullalautailu EHDOTTOMASTI SALLITTU.”

-Lisännyt torin valopylväisiin: “Roskien ja muiden moskien toimittamien torilta ja sen nurkilta jäteastioiden on EHDOTTOMASTI SALLITTU.”

-Ja koska vaimollani on syysloma ja meillä on aikaa, olisi näin julkiseen levitykseen sopivasti sängymme päätyyn olisi ilmestynyt: “Pussailu EHDOTTOMASTI SALLITTU.”

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)