“Anteeksi, oletteko eksyksissä? Näytätte ruotsalaisilta.” Näin aloitin keskustelun kahden turistin kanssa Bio Rexin edessä Helsingissä ystävääni odottaessani. No, ei vaineskaan, vaan toinen miehistä tuli kysymään englanniksi minulta, olenko paikkakuntalainen ja voisinko auttaa.
Miehet eivät olleet Ruotsista vaan Norjasta ja he etsivät hyvää sushi-ravintolaa. Eräs oiva paikka tulikin mieleeni, mutta harmikseni nimen kohdalla oli vain musta aukko. Niin lähdin sitten opastamaan heitä Lastenkodinkadun suuntaan Kamppiin. Miehet kertoivat olevansa arkeologeja, saapuneensa kaksi tuntia aikaisemmin Suomeen ja lähtevänsä seuraavana päivänä tutkimaan Etelä-Suomen kalliomaalauksia muun muassa Ristiinaan ja Saimaalle. Kerroin itse opiskelleeni hieman norjaa ja myös käyneeni Ristiinan maalauksilla (p.s, ne olivat muuten eri hienot!). Matkan varrella poikkesin vielä erääseen pubiin, missä kysyin australialaisilta baarimikoilta ja asiakkailta josko he tietävät kyseisen sushi-ravintolan nimeä. “Tiedättehän, se on se kuuluisa! Jääkiekkoilijat ja Ville Valo käyvät siellä!” Kohta kolme eri iPhonea alkoivat sauhuta, mutta kukaan ei kyennyt selvittämään mysteeriä…
“Oletko muuten itse menossa tähän suuntaan?” norjalaiset kysyivät. “En, mutta ei se mitään, ystäväni voi kyllä odottaa hieman,” vastasin. Rupattelimme kävellessämme niitä näitä, ja kun olimme tarpeeksi lähellä kohdetta ohjeistin käsilläni loppureitin. Oli hauska huomata, kuinka lyhyessä ajassa olimme saaneet tietää toisistamme jo vaikka mitä! Arkeologit olivat aidosti ilahtuneita avustani ja toinen heistä halasi minua kiitokseksi. Lähdin tapaamiseeni hymyssä suin itsekin.
Muutamaa päivää myöhemmin ostin punaista ja keltaista kartonkia, askartelin kortteja, kirjoitin niihin “kavereita halutaan!” -viestejä, ynnäsin yhteystietoni ja lähdin sujauttelemaan niitä erilaisiin paikkoihin ympäri kaupunkia. Toiset paikat olivat julkisempia ja toiset salaisempia: jännittää nähdä, kuka lainaa “Muumipappa ja meri” -kirjan ja ottaako hän kirjan väliin laittamani viestin perusteella yhteyttä? Ja mitä mahtaa ajatella erään Kellogs-maissihiutalepaketin ostaja, kun paketin sisältä paljastuu viestilappu minulta? Entäpä hän, joka tarvitsee passikuvia ja menee Rautatieaseman valokuva-automaattiin – kihiseekö hän uteliaisuudesta seinällä olevan viestin takia ja tarttuu automaatin napin sijasta puhelimeen?
Täytyypäs kommentoida omaa tehtävää! Jätin yhden viesteistä keskustan Unicafé-opiskelijaruokalaan, ja tänään sain eräältä Johannekselta ystävällisen tekstiviestin! Onnekseni hän vaikuttaa oikein mukavalta ja aivan tavalliselta ihmiseltä…
…ja täytyy heti kommentoida lisää, että sain ilahtuneen viestin pariskunnalta, joka oli löytänyt lappuseni myslipaketista! Ihanaa!