Viikkotehtävä 44 Perusta kotimuseo! Tee tällä viikolla kodistasi kotimuseo!

JanE vastasi 2.1.2012 klo 21:20

Ali-Seppälän kulttuurikeskuksessa on juuri avattu Modernien Lautapelien Museo. Museon varsin laajaan kokoelmaan kuuluu 80 artikkelia. Näistä 52 varsinaisia lautapelejä ja 18 on kyseisiin lautapeleisin erilaisia lisäosia tai laajennuksia.

Lautapeli museon artikkeleihin lukeutuu vielä hetken myös poistolistalla myytävänä olevat 10 peliä ja museon kokoelmiin on tilattu 8 peliä lisää. Ne saapuvat kun saksalaiset saavat painokoneensa jälleen toimimaan.

Vanhin kokoelman peleistä on muinainen Go, peli jonka arkeologit ovat pystyneet arvioimaan pelatuksi jo vuonna 2600 eKr. Go on vieläkin, ja siis ollut kaikki nämä vuosituhannet, aasian ehdottomasti suosituin peli. Go asemaa itämaissa voisi verrata Shakin asemaan länsimaissa. Go on kuitenkin valtavan paljon moniulotteisempi peli kuin shakki, ja kun shakkia on kutsuttu kuningasten peliksi, niin Go’ta olen kuullut tituleerattavan Jumalten peliksi. Eikä syyttä, Go onkin ainoa peli, jossa jossa parhaatkaan supertietokoneet eivät pysty voittamaan ihmistä. Miksikö? Siitä asiasta teidän pitää kysyä Konfutselta. Hän luki Go’n osaamisen hyveeksi ja taiteiden joukkoon.

Ali-Seppälän Modernien Lautapelien Museo on super moderni. Jopa niin moderni, että sen kokoelman uusimpia pelejä ei ole vielä edes julkaistu, näiden itse printattujen lautapeliprototyyppien viralliset versiot tullaan julkaisemaan vuosina 2012-2013.

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)