Perjantai 23.9.2011 Oulussa oli sateinen ja harmaa. Kolmen aikaan iltapäivällä, sateen kasteltua minut kahdesti läpimäräksi, mieleni huusi lempiväriäni pinkkiä. Päätin siis lähteä kahden tunnin pinkinseuraamisretkelle ja harhailla vaaleanpunaisen perässä sinne, minne se minut vie.
Pikavilkaisulla näin ympärilläni vain ankeita sävyjä ja hetken pelkäsin jo, että pinkin seuraaminen loppuu lyhyeen, mutta onneksi olin väärässä.
Tägit, mainosjulisteet ja vaaleanpunainen talo johdattivat minut Letkunpuistoon, josta löysin uuden, jännittävän äänimaailman. Pikkolo- grillin nurkalla roskiksen vieressä on kohta, jossa grillin ilmastointi, ohiajavat autot ja läheisen penkin vakiohengailijat yhdessä synnyttävät mielenkiintoisen epärytmisen sinfonian.
Lähdin etenemään puistosta “Lazer Horse” -tagin perässä parin julisteen kautta kohti suurta, pinkkiä Fresita- mainosta. seinänkokoinen mainos johdatti minut paikkaan, josta en ollut tiennyt mitään: ensiksi näin hyvin mielenkiintoisen näköisen sisäpihan ja kun menin kohti sisäpihaa ja katsoin nurkan taakse, näin rauhallisen ja suojaisan terassin. Huh ja wau! Sinne, keskelle keskustaa, mutta hiljaisuuteen katoksen alle minä haluan mennä lukemaan kirjaa tai kirjoittelemaan höpöjä muistikirjaani.
Matka jatkui ja pinkki polkuni johdatti minut Mannerheimin puistoon, jonka keskiosa on mielestäni pelottavin paikka Oulussa. Yöllä en menisi puistoon yksin mistään hinnasta enkä mielelläni kulje sen läpi päivälläkään. Näin yhden puistonpenkin selkämyksen värjäytyneen vaaleanpunaiseksi ja hiippailin puistoon kuuntelemaan, miten kaksi hyvin sekavassa tilassa olevaa miestä huusi toisilleen. Mielenkiintoista oli se, että vaikka kuulin vihaista ja aggressiivista huutoa, näin leikkiviä lapsia. Hämmentävää. Puiston vieressä on vilkas leikkikenttä, jossa noin kymmenen lasta vanhempineen kiipeili, keinui ja leikki. Kun käännyin paikallani 180 astetta, näin laitapuolen kulkijat ja kuulin huudot eikä lapsista voinut havaita merkkiäkään. Mielenkiintoista. Aivan vierekkäin kaksi eri maailmaa.
Lasten keinumista katsellessani huomioni kiinnittyi taas oikein kirkkaaseen pinkkiin ja johonkin muuhun värikkääseen sen vieressä. lähdin kohti ja löysin lankakaupan. Lankakaupan! Sisällä oli korillinen pehmeää mohairsekoitelankaa! Vastustamattoman pehmeää ja pörröistä. Apua, ostin kaksi kerää vaaleansinistä lankaa ja haastoin itseni neulomaan itselleni ranteenlämmittimet.
Ohitseni ajoi nuori nainen kauniin vaaleanpunaisella pyörällä ja lähdin kieli vyön alla perään. Hölkkäsin keskustan läpi kohti toria. Pyörä meni menojaan, se oli turhan nopea harjaantumattomalle juoksentelijalle. Oikealla puolellani näkyi kuitenkin pinkki portti sopivasti raollaan. Porttiin oli teipattu juliste. “Muotoja ja puolia – avoin keskustelutilaisuus arkkitehtuurista ja vallasta”. Sitä kohti siis. Kun astuin sisään, leukani loksahti auki: Paavo Lipponenhan se siellä jutteli arkkitehtuurista ja vallasta. Hupsista. Jostakin syystä minua hymyilytti aivan mielettömän paljon. Join kahvit ja kuuntelin keskustelua jonkin aikaa ja viihdyin erittäin hyvin.
Rakennuksen ulkopuolella katselin sisäpihaa. Kuljen tuon sisäpihan vierestä lähes joka päivä, mutta minulla ei ole ollut aavistustakaan sen olemassaolosta. Olen kuvitellut, että rakennuksessa on asuntoja ja että mitään sisäpihaa ei oikeastaan edes ole. Pah. Sisäpiha on suuri ja sen kätköissä on myös kaksi puista rakennusta, joiden takaa pilkottaa Radisson SAS- hotelli. Hotellin näkee näiden rakennusten luota, mutta hotellin luota ei näe näitä kahta rakennusta. Testasin nimittäin. Hotellin luota näin sensijaan mielenkiintoisen portin, jota sitäkään en ollut aikaisemmin nähnyt.
Kaksi tuntia kului kuin siivillä ja matkani oli aivan mielettömän antoisa. Ensin en huomannut sadetta, sitten en huomannut, että sade oli loppunut – pinkki vaellukseni oli tempaissut minut aivan täysin mukaansa. Tämä oli paras, aisteja avaavin ja inspiroivin perjantai-iltapäivä pitkään aikaan. Kotona väsäsin vielä vaaleanpunaisen kartan ihan vain omaksi ilokseni.
Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)
- Tämä oli matkani alkupiste.
- Hei, on täällä kauniin värisiä taloja myös!
- Epärytmisinfonian lavasteet.
- Ennennäkemätön, mielenkiintoinen sisäpiha.
- Autio, houkuttelevan hiljainen terassi.
- Pahamaineinen Mannerheimin puisto. Pensaiden takana lapsia.
- Mikä väripilkku! Lasin takana petollisen viekoittelevia lankakeriä.
- Pinkki pyörä, et kyllä karkaa minulta...
- avoimen keskustelutilaisuuden ohjelma.
- Sisäpiha, jonka olin kuvitellut olemattomaksi.
- Suorastaan ranskalainen maisema keskellä Oulua - tästä menen ohi joka päivä, mutta tähän asti ilman mitään tietoa siitä, mitä portti taakseen kätkee.
- Kenen työhuone kellarissa on vai asuuko siellä joku?
- Erikoinen puuportti.
Kommentit
Jee ihanaa! Mulle kans ranteen lämmittimet.. opetatko? Epärytmisinfonian lavasteet on kuvana mieletön. Oli varmaan hauskaa löytää paikoja joita ei edes tiennyt olevaksi!
Hauskaa, että retkeilit kyseiseen tilaisuuteen, siitä on tulossa Oulussa sarja!