Päätöntä harhailua, päämäärätöntä kulkemista. Kuinka inspiroivaa! Pohdiskelin, mitä kohti haluaisin alkaa harhailla. Päätin antaa kohtalolle vallan ja heitin online-noppaa, koska en omista oikeata: tulos, neljä. Avasin Englanti-Suomi-sanakirjan satunnaiselta sivulta ja laskin sormeni osoittamasta sanasta neljä sanaa alaspäin. Tulos: “rakennustarvike”. Hmm, tämä saattaisi osoittautua hankalaksi. Heitin noppaa uudestaan: tulos, kuusi. Sana: “pakokaasu”. Suoritin saman operaation neljä kertaa, mutta tulokset olivat hieman masentavia tai muuten vain hankalia: “syöpäsairaus”, “yrjö”, “intendentti”, “Hyväntoivonniemi”.
Koska vieraan kielen sanakirjasta ei ollut paljoakaan apua, päätin arpoa asioita suoraan päästäni. Tulokseksi tuli seuraavanlainen sanalista: “punainen”, “pyöreys” (joka aluksi oli “veikeys” mutta muuttuikin äkkiarvaamatta), “eläimet” ja “pelko”. Näin lähdin ulos seuraamaan punaista. Huomasin pian, että sitä oli kaikkialla: reippailijoiden saappaissa, juoksijoiden tuulipuvuissa, lasten pyörissä, autojen takavaloissa ja niin edelleen. Jos olisin seurannut jokaista puna-asuista lenkkeilijää jonka näin, olisin saanut säntäillä suin päin sinne tänne ja pyöräillä lopulta Pikkuhuopalahden lahden ympäri kymmeniä kertoja. Tyydyin siis vain huomioimaan kyseiset lenkkimiehet ja -naiset katseellani, valokuvaamaan heitä salaa ja kulkemaan kohti vähemmän liikkuvaisia kohteita, kuten punaisena helottavia pihlajoita, McDonald’sin kylttiä ja liikennevaloja.
Ennen kuin huomasinkaan, päivä oli muuttunut illaksi ja punaiset asiat vieneet minua perässään niin kauan, että sormeni olivat kaikesta valikuvauksesta kohmeessa. Pyöreät ja pelottavat asiat sekä eläimet saivat jäädä odottamaan seuraavaa harhailua.