Ensimmäinen joka pysähtyi luokseni oli lokinpoikanen, aika iso jo.
Katseltiin toisiamme. Ei mulla ollut silakkaa ja toisella oli selvästi nälkä.
Ihmiset marssivat ohi. Kysyin veneen kuljettajalta mikä sen nimi on, ikuistaisin sen katuun niin kaikki sitten tietäisi. Ei sanonut, heitti röökin mereen ja käynnisti moottorin. Hei reaktio!
Tuijotin Maailman Rauhaa varmaan kymmenen minuuttia. Mitään en siitä keksinyt, jotenkin ei sovjet vitsit sitten sopineetkaan. Ne halusi antaa sen meille ja siinä se on. Kiitti. En osannut laittaa venäjäksi.
Sillan alla oli rännejä, jos asuisi sillan alla käyttäisikö niitä hanoina. Laitoin varovaisen ehdotuksen.
Sitten oli ravintolan edessä kalastaja.
Ja ne suorakulmiotalot. Vain Merihaka voi olla niin itseoikeutetun harmaa.
Päässäkin on tyhjä neliö. Pari ihmistä sentään tulee vastaan. Toinen ehkä mumisee töhryistä. Esitän kun siivoaisin omaa kirjoitustani pois. En sentään, ryhdistäydyn. Teen puolivahingossa kirjoitusvirheen ja jään miettimään tätä lipsahdusta. Beauty lies, onkohan tuolla kiva elää. kaikilla on partsit ja näkymä Krunikan arvotaloihin. Kumpaa puolta tässä on onnistanut?
Alan nähdä kauneutta. Kunhan tämä estetiikka ei leviä tästä tämän pidemmälle!
Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)
- Sillanalussuihkut?
- What? Mitä? Jotakin liikahti päässä.
- Tervetuloa menneeseen tulevaisuuteen.
- Polkupyörä- ja pokaalivarasto. Pyydämme teidät merkitsemään nimellänne käytössä olevat pyörät ja pokaalit. Nimettömät pyörät ja pokaalit kärrätään taloyhtiön toimesta kaatopaikalle.
- Ahaa! Pokaalit (ainakin) ovat Helsinki Atletics Cheerleadersien!
- Voi jospa voisin nähdä semmoisen hikisen atleettisen cheerleadersin kun se tulee huilailemaan treenien välissä. Ei näy vaikka hetken odottelen. Jätän sydämen merkiksi siitä ilosta että on olemassa kaikkia jänniä juttuja jota ihmiset tosissaan harrastaa, pum pum.