Viikkotehtävä 18 Rydy sissipuutarhuriksi. Kaunista kaupunkia tällä viikolla istuttamalla kukkia roskalaatikoiden tai nuhjaantuneiden sähkölaatikoiden ympärille, hoitamattomaan liikenteenjakajaan tai kotimatkasi rumimpaan kadunkulmaan.

Helena Korpela vastasi 2.8.2011 klo 20:09

Olin koko kevään ajatellut istuttaa kukkia. Kevättä seurasi kesä ja ajattelin edelleenkin istuttaa kukkia. Yht’äkkiä yllättäin kesä on jo huristamassa kohti loppuaan ja edelliskesänäkin istuttamatta jäänyt siemenpussi jatkaa yhä yksinäistä nökötystään piirongin nurkassa. …Kunnes pussin elämään tulee jotakin suurenmoista – tämä päivä!

Tänä elokuun päivänä päätän antaa optimismille vallan ja uskoa kukkien kasvuun ja lämpimään syksyyn vielä elokuussakin. Kahmaisen siemenpussin kouraani ja ampaisen pyöräni satulaan. Minne näiden kukkasten tulisi päätyä?

Ennen siementen maailmalle laskemista suoritan erinäisiä toimenpiteitä; rakennan siemenpommin. Puhallan raa’an kananmunan tyhjäksi, sirottelen siemenet sen sisään ja kirjailen kuoren päälle toivotukseni maailmalle. Nyt kädessäni lepää suloinen kukkapommi.

Pyöräni kiitää kaupungissa eteenpäin kananmuna laukussa helisten. Pyörän selässä minulle vähitellen valkenee, minne haluan tämän kukkapommin räjäyttää: edellispäivänä näkemäni erään kauniin, mutta mustanharmaasta asfalttipihasta kärsivän kerrostalon pihamaalle.

Kiiruhdan kerrostalon porttikongista läpi ja sydämeni pamppailee – luuleekohan joku, että olen pahanteossa, tuleeko joku ajamaan minut pois? Kohta joku huutaa yläkerroksen parekkeelta ja poliisit vievät minut mennessään. Pa-pam, sanoo sydän. Pa-pam. Parkkeeraan pyöräni ja suuntaan kohti minimaalista viherlänttiä, johon siemenet ehkä jotenkuten onnistuisivat ulottamaan kasvukarvansa. Käännyn selin, heitän munan ja – alkaa kuulua äänekästä rapinaa. Nousen kurkistamaan pusikon taakse ja näen pienen, pelosta vapisevan siilin. Katumus ja pahoittelu valtaavat mieleni. Anteeksi siili, en tiennyt, taisin vahingossa heittää kotiasi kukkapommilla. Siili ei katsokaan minuun. On parempi poistua paikalta.

Nappaan pari kuvaa rikospaikasta ja hyppään taas pyöräni selkään. Sisälläni paisuu nauru. Saa nähdä miten siemenille käy.

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)

  • IMG_7815 Siemenpommini, joka toivottavasti tuo pihamaalle onnen ja rohkeuden hetkiä.
  • IMG_7824 Pommi räjähdyksen jälkeen...
  • IMG_7817 ...ja siili pommin jälkeen. Toivottavasti siilin pihalle kasvaa kauniita kukkia ja se toipuu tapahtuneesta.