Viikkotehtävä 17 Julista hyvää! Mikäli sinulla olisi viimeinen mahdollisuus kertoa maailmalle yksi merkittävä oivallus, viisaus tai oppi, mikä se olisi? Pistä hyvät ajatukset kiertämään ja levitä ne eri muodoissa kaupunkiin.

OKL:n hyvänjulistus-Agentit Essi, Linda ja Johannes vastasi 26.4.2011 klo 16:46

Lähdimme ryhmän kanssa pohtimaan toteutusta, joka tavoittaisi mahdollisimman suuren yleisön. Yhtenä ideana oli laittaa roikkumaan Posankan kaulaan hyvän julistus. Tämä kuitenkin osoittautui toteutuskelvottomaksi… Ryhdyimme kuitenkin toteuttamaan alkuperäistä suunnitelmaa: piirtää hyvän julistus näkyviin yliopiston pihalle. Pihalla oli kuitenkin jo jonkun toisen ryhmän katuliiduilla toteuttama teos, joka sai meidät lähes luopumaan suunnitelmastamme. Mutta me päätimme toteuttaa oman viestimme ISOMMIN kuin muut, jotta se varmasti kiinnittää huomiota. Jo tekovaiheessa työmme herätti huomiota, niin hyvässä kuin pahassa: kolmesta ensimmäisestä kommentoijasta kaksi kysyi meiltä onko meillä lupaa piirtää keskelle pihaa. Onneksi asia kuitenkin selvisi, ja katuliidut lähtevät tuulen ja sateen mukana pois muutaman päivän kuluessa.

Vastauksen valokuvat (klikkaa suuremmaksi)